Etelä-Meksikossa Tuxtlan kaupungin keskusaukiolla tunnelma on odottava. Puiston penkeillä istuvat siirtolaiset vartovat uutisia työpaikasta tai oleskeluluvan etenemisestä.
Kuusi kuukautta sitten Hondurasista lähtenyt Miguel Antonio saapui Meksikoon pakon edessä. Rauhallisten eläkepäivien sijaan jo harmaahapsisen Antonion tulevaisuus on tuntematon.
»Jouduin jo kerran sieppauksen uhriksi, mutta onnistuin pakenemaan autosta. Kotiini murtauduttiin ja kaikki varastettiin. Rikollisuus teki elämästä Hondurasissa mahdotonta», Antonio kertoo.
Meksiko on ollut pitkään muuttoliikkeen solmukohta Keski- ja Pohjois-Amerikassa. Maa on koko historiansa ajan vastaanottanut turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja maahanmuuttajia eri puolilta maailmaa. Kahden viime vuoden aikana tulijoiden määrä on kasvanut ennätysvauhtia.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n vuoden 2021 toimintakertomuksen mukaan turvapaikkahakemusten määrä harppasi edellisvuodesta 220 prosentilla. Järjestö arvioi, että Meksikossa on tällä hetkellä lähes miljoona väkivaltaa paennutta ihmistä, mukaan lukien maan sisäiset evakot.
Tälle vuodelle UNHCR povaa uutta ennätystä: jopa 400 000 siirtolaista saattaa taivaltaa Etelä- ja Keski-Amerikan yhdistävän Dárienin sademetsän läpi kohti pohjoista.
Muuttoliikettä ovat kiihdyttäneet alueelliset ilmiöt, kuten Keski-Amerikassa vahvistuva järjestäytynyt rikollisuus ja siitä johtuvat konfliktit. YK:n mukaan väkivalta kärjistyi entisestään Meksikon ja Kolumbian väliin jäävällä kannaksella koronapandemian sekä Iota- ja Eta-hurrikaanien tuhojen seurauksena. Pakkovärväykset, suojelurahan keräys sekä jatkuva väkivallan uhka varjostavat elämää erityisesti Hondurasissa, El Salvadorissa ja Guatemalassa.
Keski-Amerikan lisäksi turvapaikanhakijoita on tullut viime vuosina erityisesti Venezuelasta, Haitista ja Kuubasta.
Meksikossa neljä vuotta vaimonsa ja lapsensa kanssa asunut Manuel tuli maahan pakolaisena Venezuelasta. Hän kuvailee keittolounaan äärellä, kuinka konfliktin kiristyminen johti perheen päätökseen hakea turvapaikkaa ulkomailta. Venezuelan pitkittynyt poliittinen, sosiaalinen ja taloudellinen kriisi on johtanut yli seitsemän miljoonan ihmisen maastamuuttoon.
»Vaimoni erotettiin työpaikastaan, koska hän ei osallistunut hallitusta tukevaan mielenosoitukseen. Itse olin töissä valtiolla ja halusin lähteä, koska en tue hallituksen toimintaa», Manuel kertoo rauhallisesti lähdön syistä.
Vaikka Venezuelan äärimmäinen tuotepula on jäänyt ainakin toistaiseksi taakse, ei maan tilanne näytä helpottuvan lähitulevaisuudessa.
Meksikon tavoitteena on tukahduttaa etelästä saapuvat muuttovirrat asevoimin. Maahanmuuttopolitiikka on militarisoitunut.
Suurin osa Meksikoon saapuneista haitilaisista on puolestaan ollut liikkeellä jo vuosia ja asunut useassa eri Latinalaisen Amerikan maassa. Saarella vuonna 2010 tapahtunut maanjäristys ajoi Haitin syvään humanitaariseen kriisiin, joka on kärjistynyt poliittiseksi väkivallaksi, nälänhädäksi ja rikollisjengien valtataisteluksi.
Myös kuubalaisten maastamuutto on kiihtynyt koronapandemian jälkeen.
Latinalaisen Amerikan lisäksi Meksikoon saapuu yhä enemmän ihmisiä esimerkiksi Ukrainasta, Venäjältä sekä Afrikan ja Aasian maista. Osa tulee jäädäkseen, toiset jatkavat matkaa Yhdysvaltoihin.
Yleensä Meksikon raja ylitetään kävellen. Etelä-Meksikon Chiapasin osavaltiossa rekisteröidään yli 70 prosenttia turvapaikkahakemuksista. Maarajoilla tulijoita on usein vastassa järjestäytynyt rikollisuus.
Siirtolaisia tulee Meksikoon paitsi etelästä myös globaalista pohjoisesta. Se houkuttelee rikkaiden maiden diginomadeja, liikkuvia tietotyöläisiä, ja toivottaa tervetulleeksi suuryritykset työntekijöineen. YK:n siirtolaisjärjestön OIM:n mukaan vuonna 2020 maassa asui turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten lisäksi yli miljoona muuta maahanmuuttajaa. Heistä lähes 70 prosenttia oli tullut Yhdysvalloista.
Siirtolaisuuden monet kasvot näkyvät katukuvassa. Hyvätuloiset tulijat työskentelevät metropolien trendikahviloissa. Köyhistä maista saapuneet perheet taas liikkuvat kävellen Meksikon valtateillä. Osa kantaa hartioillaan lapsia, toiset kotimaansa lippua auringon porottaessa yli 30 asteessa.
Antropologi Patricia Meixueiro työskentelee turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kotoutumisen edistämiseksi Pohjois-Meksikossa Monterreyssa. Kordillieerien vuoriston ympäröimässä teollisuuskaupungissa on useiden kansainvälisten suuryritysten konttorit tehtaineen. Työpaikat vetävät puoleensa maahanmuuttajia jokaisesta ilmansuunnasta.
Meixueiro siemailee vihermehua graffitein koristellun kahvilan terassilla ja pohtii, kuinka ihmisten eriarvoinen kohtelu näkyy kaupungissa.
»Suuryritysten mukana saapuneet expatit asettuvat yleensä kaupunkien keskustaan ja saavat tukea yrityksiltä. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset puolestaan ajautuvat marginaaliin, kauas keskustasta. Heillä ei ole samanlaisia tukiverkostoja, jotka auttaisivat sopeutumisessa.»
Jako globaalin pohjoisen ja etelän siirtolaisiin näkyy myös viranomaisten toiminnassa.
Viime vuonna pääkaupunki México julkisti yhteistyösopimuksen YK:n kulttuurijärjestön Unescon sekä majoitusyritys Airbnb:n kanssa houkutellakseen kaupunkiin ulkomaisia tietotyöläisiä. Aloite on herättänyt vastustusta valtaväestössä, jota huolestuttavat gentrifikaatio ja hintojen nousu. Samanaikaisesti viisumivaatimukset esimerkiksi Venezuelan kansalaisia kohtaan kiristyivät.
Tecnológico de Monterrey -yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Gabriela De la Paz arvioi eriarvoisen kohtelun johtuvan rasismista.
»Rasismi kohdistuu erityisesti keskiamerikkalaisiin. Esimerkiksi korealaisten ja kiinalaisten yhteisöjen kohtelu on hyvin erilaista. Heidän elämäntyylinsä herättää uteliaisuutta.»
Viranomaisilla ja lainsäädännöllä on vaikeuksia pysyä muutoksen perässä. Vastaanottokyky ei ole kasvanut samaa tahtia siirtolaisten määrän kanssa, ja oleskelulupaprosessit kestävät useita vuosia.
»Viranomaisilla on edelleen ajatus siirtolaisista yksin liikkuvina nuorina miehinä. Maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat ovat nykyään myös naisia, perheitä ja lapsia», De la Paz sanoo.
Meksiko on allekirjoittanut Geneven pakolaissopimuksen mutta hapuilee sen noudattamisessa. Vuonna 2020 Meksiko sulki etelärajansa siirtolaiskaravaanilta vastoin sopimusta. Valtio ei hoida osuuttaan vastaanottokeskuksista ja humanitaarisesta avusta, vaan niistä vastaavat enimmäkseen kansalaisjärjestöt.
Perinteinen jako siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä on sumentunut niistä ajoista, kun pakolaissopimus luotiin toisen maailmansodan jälkeen. Siirtolaisella viitataan ihmiseen, joka päättää muuttaa toiseen maahan esimerkiksi taloudellisista syistä. Turvapaikanhakijan puolestaan pakenee väkivaltaa tai vainoa. Nykyisin syyt kuitenkin kietoutuvat toisiinsa – turvattomuuteen, taloushuoliin ja ilmastonmuutoksenkin tuomiin ongelmiin. Karavaaneissa saapuvia ihmisiä on vaikea määritellä kansallisten tai kansainvälisten pykälien perusteella, mikä tekee viranomaistoiminnasta vaikeaa.
Monterreyn yliopiston sosiologian professori Philippe Stoesslé kommentoi Meksikon etelärajan tilannetta puhelimitse.
»Meksikon tavoitteena on tukahduttaa etelästä saapuvat muuttovirrat asevoimin. Maahanmuuttopolitiikka on militarisoitunut.»
Meksikon maahanmuuttovirasto INM (Instituto Nacional de Migración) yrittää hallita siirtolaisia voimakeinoin yhdessä kansalliskaartin kanssa. Viranomaisten maasturit kulkevat valtateitä pitkin peräkanaa. Osa INM:n pakettiautoista on varustettu kalterein.
Vuonna 2022 INM rekisteröi yli 440 000 pidätystä ympäri maata – 44 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Yhdellä kertaa kiinni saatetaan ottaa useita ihmisiä, minkä vuoksi pidätettyjen määrää on mahdoton arvioida. Osa pidätetyistä liikkui ilman matkustusasiakirjoja, mutta joukossa oli myös oleskeluluvan saaneita.
INM:n pidätyskeskusten epäinhimilliset olosuhteet ovat huolestuttaneet ihmisoikeuspuolustajia jo vuosia. Usein majoitustila on ahdas huone ilman valoa, kelloa tai ikkunoita. Järjestöjen mukaan pidätettyjen joukossa on ollut alaikäisiä sekä raskaana olevia naisia.
INM:n toiminta herättää epäluuloa siirtolaisissa, ja viranomaisen pelko ajaa heidät yhä vaarallisemmille alueille. Osa Meksikon halki kulkevista siirtolaisista yrittää välttää INM:n valvovan silmän palkkaamalla avukseen rikollisjengeissä toimivia salakuljettajia.
Osa ihmisistä näkee siirtolaiset pääomana. Kaupaksi käyvät erityisesti naiset ja lapset.
Eteläisessä Chiapasin osavaltiossa siirtolaisnaisten turvataloa koordinoiva Yaneth Gil sanoo, että luottamus maahanmuuttovirastoon on heikkoa. Kovien otteiden lisäksi Giliä huolestuttavat viranomaisten yhteydet alamaailmaan. Hän kertoo kuulleensa usealta siirtolaiselta, kuinka INM on mukana järjestäytyneessä rikollisuudessa ja jopa ihmiskaupassa.
»Osa ihmisistä näkee siirtolaiset pääomana. Kaupaksi käyvät erityisesti naiset ja lapset. Myös elinkauppa on yleistä».
Ihmiskaupan mittakaavaa on vaikea arvioida. Meksikoon saapuvien siirtolaisten rekisteröinnin sekä katoamisilmoitusten puutteellisuus tekevät uhrien määrän arvioinnista erittäin vaikeaa.
Gil tuntee siirtolaisten kohtaamat riskit omakohtaisesti. El Salvadorista Meksikoon saapuneena hän kertoo joutuneensa itsekin kidnappauksen uhriksi.
»Pääsin pakenemaan, mutta näin kamalia asioita. Siksi uskon muita uhreja», Gil kertoo turvatalon pehmeällä sohvalla.
Gil haluaa kääntää oman kokemuksensa muiden hyväksi. Turvatalo tarjoaa siirtolaisnaisille ja heidän lapsilleen majapaikan kolmeksi yöksi. Henkilökunta ja vapaaehtoiset jakavat tietoa siirtolaisten oikeuksista ja turvallisista tavoista liikkua. Uloskäynnin vieressä on hylly täynnä vaatteita ja kenkiä sekä hymiöllä koristeltu viesti: »ota mitä tarvitset ja muista siivota».
Professori De la Pazin mukaan maahanmuuttajien epäinhimillinen kohtelu Meksikossa on ollut yleisesti tiedossa.
Presidentti Andrés Manuel López Obrador lupasi muutosta kautensa alussa vuonna 2018. Tavoitteena oli ihmisoikeuksiin keskittyvä maahanmuuttopolitiikka, mutta uudistukset jäivät puheen tasolle. Nykyinen strategia korostaa yhteistyötä Keski-Amerikan maiden ja Yhdysvaltojen kanssa, ja se on voimassa López Obradorin kauden loppuun, vuoteen 2024.
Tahdin määrää kuitenkin naapuri pohjoisessa. »Meksikon maahanmuuttopolitiikka on alisteinen Washingtonissa tehtäville päätöksille», arvioi professori Philip Stoesslé.
Sekä Stoesslé että De la Paz arvioivat tiiviimmän alueellisen ja kansainvälisen yhteistyön olevan ainoa keino nykytilanteen muuttamiseksi. Meksikon, Guatemalan, El Salvadorin ja Hondurasin kahden vuoden takaisessa yhteisessä julkilausumassa tavoitteeksi kirjattiin turvallinen ja hallittu muuttoliike. Tätä ei ole kuitenkaan toteutettu.
Yhteistyön sijaan resurssit hukkuvat sisäpoliittisiin ongelmiin ja yrityksiin suitsia järjestäytynyttä rikollisuutta. Samaan aikaan myös Meksikon turvallisuustilanne heikkenee, mikä johtaa pakolaisuuteen maan sisällä.
Toistaiseksi alueellinen yhteistyö on tarkoittanut lähinnä humanitaarista apua Yhdysvalloista Keski-Amerikan maihin. Yhdysvaltojen tavoitteena on parantaa maiden elinolosuhteita ja turvallisuutta ja siten ehkäistä maastamuuton juurisyitä.
Viimeisin 310 miljoonan dollarin apupaketti on kuitenkin herättänyt kritiikkiä sekä Keski-Amerikan maissa että Yhdysvalloissa. Päällimmäisenä huolena on avustusten antaminen äärimmäisen korruptoituneille hallituksille. Osa Yhdysvalloissa asuvista keskiamerikkalaisista maahanmuuttajista moittii varojen lähettämistä ylipäätään: rahan ei uskota ratkaisevan ongelmia vaan ainoastaan lisäävän maiden riippuvuutta Yhdysvalloista.
Kansainvälisesti Meksikon tilanne on verrattavissa esimerkiksi Turkkiin. Molemmat ovat merkittäviä siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden lähtö-, paluu-, läpikulku- ja määränpäämaita. Tulijoita on niin paljon, että maat haparoivat inhimillisen vastaanoton takaamisessa. Kulkijoiden mielessä pyörii eurooppalainen tai amerikkalainen unelma.
Maiden välinen tärkeä ero on itse raja. Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä on yksi maailman pisimmistä maarajoista, jonka varrella ylityspaikkoja riittää. Meksikon erottaa Turkista myös maata piinaava järjestäytynyt rikollisuus, joka linkittyy siirtolaisten salakuljetukseen.
Meksikoon muuttaneiden kohtalot eivät ole silti vain ihmisoikeusloukkauksia. Venezuelasta tullut Maria Melia on asettunut Querétaroon yrittäjäksi. Hän valmistaa säilykevihanneksia Venezuelassa oppimillaan resepteillä. Meliasta maahanmuuttajat ovat voimavara. Hän toivoo, että onnistumisetkin tuotaisiin paremmin esille.
Uutta kotimaataan Melia kuvailee hymy huulilla. »En ole kokenut Meksikossa lainkaan rasismia tai syrjintää, minut on otettu hyvin vastaan. Meksikossa aloitin yrityksen tekemällä asioita, joita rakastan.»
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka on aiemmin työskennellyt UNHCR:llä Meksikossa.
