EU:n poliittista järjestelmää pidetään usein jäsenmaiden kansallisten järjestelmien jatkeena. Euroopan parlamenttiin valitaan edustajat kansallisten puolueiden asettamista ehdokkaista ja vaalit on totuttu käymään kansallisin teemoin. Komissaarien nimityksestä päävastuun ovat eurooppalaisten puolueiden sijaan kantaneet jäsenmaiden hallitukset.
Tilanne näyttää kuitenkin vähitellen muuttuvan, kun EU-tason puolueet vahvistavat rooliaan. Ne tavoittelevat vahvempaa otetta unionin johtopaikoista, jotka täten saisivat myös aiempaa poliittisemman luonteen. Puolueiden ryhmät ovat keskeisessä roolissa myös vahvistuneessa Euroopan parlamentissa, mutta vaalikentillä ne ovat edelleen lapsipuolen asemassa. Ehdokkaita Euroopan parlamentin vaaleissa asettavat kansalliset puolueet, ja puolueryhmien yhteiset EU-tason vaaliohjelmat jäävät useimmiten yleiselle tasolle.
Edustamisen ongelma syntyy, kun EU-tason politiikkaan liittyvät omat poliittiset jakolinjansa, jotka kansallisten puoluejärjestelmien kautta eivät enää tule kattavasti edustetuiksi. Tämän kevään vaaleissa näitä teemoja ovat EU:n talouspolitiikan suunta, yhteinen maahanmuuttopolitiikka, taloudellisen yhteisvastuun muodot sekä unionin ilmasto- ja energiapolitiikka. Nämä kysymykset herättävät ristiriitaisia tuntoja eurooppalaisessa kansalaisyhteiskunnassa, ja EU-politiikan pitäisi tarjota niihin selkeitä ratkaisuvaihtoehtoja. Kun tähän ei kyetä, EU:ta koskeva poliittinen keskustelu liukuu helposti mustavalkoiseksi unionin tukemiseksi tai vastustamiseksi.
EU:n puoluejärjestelmää koskeva ongelma on helpompi tunnistaa kuin ratkaista. Kansallisten puolueiden roolista on pidetty kiinni, jotta turvataan edustuksen kansallinen ja jopa alueellinen omaleimaisuus. Toisaalta kansalliset puolueet ovat jättäneet ottamatta selkeitä kantoja suuriin EU:ta koskeviin poliittisiin kysymyksiin joko välttääkseen leimautumasta kansallisella tasolla tai – erityisesti hallitusvastuussa ollessaan – säilyttääkseen sopivan neuvotteluvaran unionin hallitustenvälisessä asetelmassa. Lopputulos on kuitenkin pitkällä aikavälillä epäedullinen yhtä hyvin puolueille kuin äänestäjille: puolueiden linjat eivät erotu riittävästi toisistaan eivätkä edusta todellisia vaihtoehtoja EU:n poliittisen asialistan keskeisissä kysymyksissä. Siksi vaalit eivät kiinnosta kansalaisia, monia unionin poliittisista ratkaisuista ei koeta oikeutetuiksi ja unionin politiikka pysyy etäisenä.
Tässä UP-lehden numerossa teemana on Eurooppa. Tarkastelemme eurovaalien lähestyessä unionin poliittisen kentän asetelmia sekä Euroopan parlamentin vallankäyttöä. Oman visionsa Euroopasta ja eurooppalaisuudesta tarjoaa tämänvuotisen Runeberg-palkinnon saaja, kirjailija Hannu Raittila. Seuraamme myös Suomen tietä rauhanvälityksen suurvallaksi. Kysymme, mitkä ovat onnistuneen rauhanvälityksen edellytykset ja kuinka Suomi menestyy tällä kentällä.
