Nopeat

Haavoittuva länsi

Teksti:
Julkaistu: 13.9.2017

Kirjoittaja

Kirjoittaja on Ulkopolitiikka-lehden päätoimittaja (2010–2020).

 Saksan liittokansleri Angela Merkel tokaisi keväällä, että Euroopan on jatkossa pärjättävä omillaan. Se sai monen mietteliääksi. Yhdysvaltojen ja EU:n vahvistuva poliittinen eriseuraisuus ei ole seurausta vain presidentti Donald Trumpin ulkopoliittisesta suunnanmuutoksesta. Trumpin presidenttiys on pikemminkin tehnyt näkyväksi, että monet yhdysvaltalaiset eivät jaa eurooppalaista arvoyhteyttä vaan kannattavat toisenlaista ulkopolitiikkaa. Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa viitoittavat nyt sen kotimaanpoliittiset intressit.

Sisäisestä hapertumisestaan huolimatta läntinen arvoyhteys nähdään ulkoapäin edelleen yhtenäisenä maailmankuvana, jota vastaan on taisteltava. Venäjän ulkopolitiikassa »länsi» on nostettu viime vuosina jälleen yhtenäiseksi viholliseksi, jonka väitetään uhkaavan sekä venäläisiä arvoja että maan alueellista koskemattomuutta. Venäläisessä retoriikassa EU edustaa Yhdysvaltojen oppipoikaa tai äänetöntä yhtiömiestä. Läntinen individualismi, maallistuminen ja liberaalit arvot nähdään merkkeinä turmeltuneisuudesta, jota vasten Venäjän uskonnollis-konservatiiviset arvot voidaan korottaa jalustalle.

Myös ääri-islamistisen terrorismin kohteena on Yhdysvaltain johtama länsi. Islamistiterroristit hyökkäävät läntistä elämäntapaa ja länsivaltojen maailmanlaajuisesti saavuttamaa poliittista asemaa vastaan. Kuten Turun puukkoiskut todistavat, myös Suomi mielletään osaksi tätä länttä, vaikka emme aivan eturintamassa olisikaan.

Läntisen maailmankatsomuksen haastajat luovat mielikuvaa lännen tiiviistä arvoyhteydestä, vaikka se ei vastaisi todellisuutta. Heidän näkökulmastaan parempi on, mitä vähemmän viholliskuva vastaa todellisuutta, sillä sitä haavoittuvampi länsi on. Tässä UP-lehden numerossa arvioimme Kiinan talousmahdin Euroopalle ja Yhdysvalloille aiheuttamia haasteita. Näidenkin haasteiden edessä lännen olisi parempi olla yhtenäinen ja puolustaa Kiinan jalkoihin jäävää yhteistä perintöään, kuten demokratian ja ihmisoikeuksien merkitystä globaalin järjestyksen peruspilarina.

Kuten liittokansleri Merkel asian ilmaisi, mitä heikommaksi läntinen arvoyhteys on käymässä, sitä vahvemmin EU:n on tunnistettava oma vastuunsa tämän perinnön vaalijana. Käynnissä oleva vaalivuosi näyttää tarjoavan tähän odotettua paremmat edellytykset. Nyt EU:n on huolehdittava, että se käyttää tilaisuuden oman sisäisen arvoyhteytensä sekä ulkoisen toimintakykynsä ja uskottavuutensa vahvistamiseksi eikä hukkaa sitä tarttumalla lillukanvarsiin.

Oman tulevaisuudenvisionsa EU:lle tarjoavat tässä lehdessä pääministeri Juha Sipilä sekä saksalainen EU-konkari Elmar Brok. Järeämpiä aseita läntisen arvoyhteisön puolustamiseksi peräänkuuluttaa puolestaan Björn Wahlroos omassa Puheenvuoro-kirjoituksessaan.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu