Skip to main content

Miksi absoluuttinen köyhyysraja on 1,25 dollaria päivässä?

Teksti Anna-Kaisa Hiltunen

Maailmanpankki määrittelee abso­luuttisen köyhiksi ihmiset, joiden päi­vittäiset tulot jäävät 1,25 dollariin tai sen alle. Miten köyhyysraja on mää­ritelty, YK-yliopiston kehitystaloustutkimuksen instituutin widerin johtaja Finn Tarp?

”Kun Maailmanpankki määritteliglobaalia köyhyysrajaa 1990-luvun alussa, pankin tutkimuksissa ilmeni, että monet kehittyvät maat olivat määritelleet kansalliseksi köyhyysrajakseen suunnilleen yhden dollarin. Sillä sai ostetuksi sen verran ruokaa ja välttämättömyyshyödykkeitä, ku­ten vaatteita, ettei ollut äärimmäisen köyhä. Siksi Maailmanpankissa ajatel­tiin, että yhtä dollaria voitaisiin käyt­tää kansainvälisenä köyhyysrajana.”

”Kun dollarin ostovoima on sit­temmin laskenut, köyhyysraja on nostettu 1,25 dollariin. Raja on kar­kea, mutta yleisesti käytetty kansainvälisissä köyhyystutkimuksissa.”

”Köyhyysrajan määritelmässä ote­taan huomioon ostovoima. Silti mai­den väliset köyhyysvertailut ovat vai­keita esimerkiksi siksi, että eri maissa useimmiten käytetyt ruoka-aineet ovat erilaisia. Vaikkapa Mosambi­kissa syödään yleisimmin maissia ja kassavaa, Suomessa perunoita. Toi­saalta köyhyysrajassa ei huomioida ostovoiman eroja maiden sisällä. Siksi kansallisissa köyhyysvertailuissa käy­tetään eri köyhyysrajoja kaupunki- ja maaseutualueille.”