Skip to main content

EU:n vaihtoehdot puntariin

Kuka päättää EU:n tulevaisuudesta? Kysymys tulee väistämättä mieleen, kun kuuntelee unionin kriiseistä käytävää keskustelua. Onko EU tullut tiensä päähän, ellei se kykene luomaan riittävän yhteistä ulkorajapolitiikkaa ja suojaamaan näin vapaan liikkuvuuden Schengen-järjestelmää, kysytään. Pohditaan myös, viekö valtioiden voimapolitiikkaan ja vastakkainasetteluun nojaava geopolitiikan nousu EU:n alati syvenevään heikkouden tilaan ja käynnistääkö Britannian mahdollinen ero unionin hajoamisen.

EU:n taival 28 jäsenmaan tiiviiksi poliittiseksi ja taloudelliseksi liitoksi ei koskaan ole ollut helppo. Unionin kriisit ovat heijastelleet valtiokeskeisen järjestelmän muuttumista yhteiseurooppalaiseksi vallankäyttöjärjestelmäksi. Poliittisista ja historiallisista syistä EU:n jäsenmaiden kysy sopeutua tähän muutokseen on ollut kovin erilainen.

Talouskriisi teki ikävällä tavalla näkyviksi ne unionimaiden keskinäisriippuvuudet, joilta haluttiin ummistaa silmät vielä Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:a perustettaessa. Käynnissä oleva turvallisuuspoliittinen kriisi puolestaan muistuttaa konkreettisesti siitä, että poliittisen vallankäytön keskeisenä tukipilarina on sotilaallinen voima. Monissa jäsenmaissa tunnetaan edelleen tuskaa siviilivallaksi tarkoitetun EU:n pönkittämisestä sotilaallisin välinein. Pakolaiskriisi taas osoittaa, että yhteiskunnallista ja poliittista taakanjakoa koskeva keskustelu on unionissa vielä pahasti kesken.

Vahva usko EU:n tarpeellisuuteen on aiemmin auttanut unionin vaikeidenkin kriisien yli. EU:n jäsenmaissa on katsottu, ettei unionille sen ongelmista huolimatta ole vaihtoehtoa. Tuleville sukupolville on haluttu jättää ennemmin yhdentynyt Eurooppa kuin vanhoihin jakolinjoihin palannut manner. Viime vuosien aikana tämä visio on kriisien koetellessa himmentynyt.

EU:n jäsenmaat ja niiden kansalaisyhteiskunnat ratkaisevat, onko unionin koossapysyminen vaadittujen uhrausten arvoista. Tässä UP-lehdessä esitellään unionin alasajoa vaativia poliittisia liikkeitä ja erityisesti niiden suhteita Venäjään. EU-kriittisten liikkeiden tulisi tuntea myös vastuunsa ja esitettävä uskottava vaihtoehto eurooppalaiselle politiikalle. Jos halutaan palata kansallisvaltiokeskeiseen politiikkaan, on kannettava vastuu valinnan poliittisista seurauksista.

Kuluva vuosi on ehditty julistaa maailmanpolitiikassa käänteentekeväksi. Koetuksella on EU:n kehityssuunnan ohella Venäjän poliittinen kestokyky. Nähtäväksi jää, vahvistaako Venäjän hallinto asemaansa uusilla voimapoliittisilla avauksilla Syyriassa tai eurooppalaisessa naapurustossaan. Turvallisuuspolitiikan pelikentän ymmärtämiseksi tässä lehdessä kerrotaan äärijärjestö Isisin taustoista, Mustanmeren alueen voimasuhteista ja Iranin poliittisesta järjestelmästä. Lisäksi esittelemme komissaarin, joka on päättänyt pelastaa unionimaiden talouden panemalla verolle Googlen, Gazpromin ja muut EU:ssa toimivat suuryritykset.