Siirry sisältöön

Kenia vaatii veronsa

Teksti Anna-Kaisa Hiltunen

Flickr / T. KIYA

Flickr / T. KIYA

Nairobin yliopiston verolainsäädän­nön asiantuntijan Attiya Warisin mukaan Kenian veroviranomaiset karhuavat Karuturilta noin miljardin shillingin eli yhdeksän miljoonan euron verotuloja. Kenian vuosibudjetti on noin biljoona shillinkiä eli yhdeksän miljardia euroa.

Karuturia syytetään siirtohinnoitte­lun väärinkäytöstä. Myydessään kukkia tytäryhtiölleen Dubaihin Karuturi on ilmoittanut kukkien arvon todellista al­haisemmaksi.

Kenian korkeimman oikeuden on määrä käsitellä tapausta kesällä. Wari­sin mukaan tapaus on merkittävä, sillä Kenian viranomaiset ovat aiemminkin yrittäneet haastaa ylikansallisia yrityksiä oikeuteen veronkierrosta, mutta syytteet on hylätty.

Kansainvälistä veronkiertoa vastus­tavan Tax Justice Network -järjestön mu­kaan veronkierto vie kehittyviltä mailta vuosittain noin biljoonan eli tuhannen miljardin dollarin tulot. Kehitystaloustie­teilijöiden mukaan veronkiertoon puut­tuminen on edellytys sille, että kehitty­vät maat voivat vähentää köyhyyttä ja edistää yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä.

Esimerkiksi YK:n kehitysohjelman UNDP:n asiantuntijan Charles Abugren mukaan Afrikka haluaa vastedes mak­saa kehityksestään entistä enemmän itse, mikä edellyttää aiempaa tehokkaampaa verotusta.