Skip to main content

Pelko hämärtää politiikan

Pelko on keskeinen vallankäytön väline kansainvälisessä politiikassa. Sitä käyttävät omien tavoitteidensa edistämiseksi niin valtiot kuin terroristitkin. Kun pelon avulla ryhdytään tekemään politiikkaa, siihen liittyvät yleensä viholliskuvat ja voimankäyttö. Koko valtioyhteisöä varpaillaan pitävän terrorismin valta-asema nojaa haluun ja kykyyn käyttää väkivaltaa suunnitelmallisesti mahdollisimman suuren tuhovoiman aikaansaamiseksi.

Kansainvälisen politiikan valtiokeskeisessä valtajärjestelmässä vakaus ja järjestys perustuvat edelleen keskeisten toimijoiden väliseen voimatasapainoon, jossa uskottavan pelotteen luominen on olennainen elementti. Äärimmilleen viedystä pelon käytöstä kansainvälisen politiikan välineenä meitä muistuttaa kylmän sodan aikainen ydinasepariteettiin perustunut kauhun tasapaino. Siinä kummankin suurvaltaosapuolen vastaiskukyky oli keskeinen järjestystä ylläpitävä voima. Tässä asetelmassa ydinaseiden käytöstä pidättäydyttiin, sillä kumpikin osapuoli tiedosti, että ensi-isku johtaisi myös omaan tuhoon.

Pelko nostaa jälleen päätään Euroopassa. Terrori-iskut Pariisiin ja Brysseliin – Euroopan unionin vallankäytön ytimeen – muistuttavat eurooppalaisen yhteisön haavoittuvuudesta. Euroopan unionin jäsenmaat ovat uudessa tilanteessa, kun ne joutuvat puolustamaan yhteisiä arvojaan asevoimin. Sama tilanne on vastassa unionin suhteessa Venäjään. Itäinen naapuri on maalannut EU:sta viholliskuvan, josta unionin on vaikea tunnistaa itseään. Tämän viholliskuvan mukaan EU on osa ulkoista voimaa, joka uhkaa Venäjän arvoja ja kunniaa. Pelkoa käytetään Venäjän sisäisen yhtenäisyyden lujittamiseksi ja huomion viemiseksi pois maan omista epäkohdista.

Tässä UP-lehdessä pureudumme pelon käyttöön kansainvälisessä politiikassa. Tunteiden roolia instituutioiden ja valtioiden toiminnassa pohtineet professorit Neta Crawford ja Tuomas Forsberg valottavat, miten tunteet rakentuvat osaksi politiikkaa ja miksi juuri pelon ja vihan tunteet ovat siinä niin vahvoja välineitä. Forsbergin mukaan nykyisessä lännen ja Venäjän välisessä konfliktissa on perimmiltään kyse tunteista, eli Venäjän kokeman tunnustuksen puutteen aiheuttamasta suuttumuksesta.

Vihan ja aggressiivisuuden voi katsoa olevan taustalla myös Venäjän voimapolitiikassa, jossa maa luo sotilaallisia jännitteitä väläyttämällä aika ajoin mahdollisuutta jopa ydinaseiden käyttöön. Osaako kansainvälinen yhteisö enää käsitellä ydinaseita vakauden välineinä niin kuin kylmässä sodassa, vai onko kynnys niiden käyttämiseksi olennaisesti madaltunut, kun ydinasedoktriinit ovat muuttuneet?

Tässä lehdessä paneudumme myös Saudi-Arabian ja kalifaatin julistaneen Isisin yhteisiin uskonnollisiin juuriin. Lisäksi lehti kävi Jordaniassa selvittämässä, miten Irakin ja Syyrian naapurimaa on toistaiseksi onnistunut pitämään Isisin loitolla.