Siirry sisältöön

Latinalaisessa Amerikassa kuohuu, turvaa haetaan Euroopasta

Suojelua haettiin Euroopasta viime vuonna enemmän kuin edellisenä ensimmäistä kertaa sitten pakolaiskriisin.

Teksti Anna-Kaisa Hiltunen

 

Turvapaikkahakemuksia jätettiin Euroopassa viime vuonna kaikkiaan lähes 740 000, noin yksitoista prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, ilmenee Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston EASO:n raportista. Luvussa ovat mukana EU-maat sekä Sveitsi, Liechtenstein, Islanti ja Norja.

Hakijamäärä kasvoi edellisvuoteen nähden ensimmäistä kertaa sitten pakolaiskriisin.
Kuluvana vuonna turvapaikkahakemuksia on taas jätetty aiempaa vähemmän, mutta »vaikka covid-19-hätätila on johtanut hakemusten 87 prosentin vähenemiseen, EASO ennakoi nousevan trendin jatkuvan», virasto tiedotti kesäkuussa.

Esimerkiksi Espanjaan ja Kreikkaan jätettiin viime vuonna moninkertaisesti enemmän hakemuksia kuin kriisivuosina. Espanjassa määrä oli lähes kahdeksankertainen vuoteen 2015 verrattuna eli noin 115 200. Kreikkaan jätettiin viime vuonna noin 75 000 hakemusta, mikä oli noin seitsenkertainen määrä vuoteen 2015 verrattuna.

Merkittävä muutos edellisvuosiin nähden oli EASO:n mukaan se, että noin joka neljäs Eurooppaan tullut turvapaikanhakija tuli maasta, josta ei tarvitse viisumia Schengen-alueelle, Bulgariaan, Romaniaan, Kroatiaan ja Kyprokselle. Viisumivapaasti Eurooppaan tuli viime vuonna noin 188 500 turvapaikanhakijaa.

Esimerkiksi Espanjaan moni hakija tuli Latinalaisen Amerikan maista, joiden kansalaisilta ei vaadita viisumia. Merkittäviä lähtömaita olivat Venezuela, Kolumbia, El Salvador ja Peru.
Venezuelalaisten turvapaikanhakijoiden määrä yli kaksinkertaistui vuoteen 2018 verrattua, EASO kertoo. Venezuelalaisia ajoi maastaan ennen kaikkea poliittinen ja taloudellinen sekasorto: hyperinflaatio on syönyt bolivarin arvon, ja kansa kärsii työttömyydestä, köyhyydestä ja nälästä.

Merkittävää osaa Eurooppaan tulleista turvapaikanhakijoista ei siis voi yhdistää »luvattomaan siirtolaisuuteen», EASO:n raportissa huomautetaan.