Skip to main content

Vallan venäläinen nukke

Yksityinen omistusoikeus ja valtioiden suvereenisuus nousivat uskonnon asemaan jo 1600-luvulla.

Teksti Anna-Kaisa Hiltunen

Kansainvälisen oikeuden tausta­oletukset ja puhetavat sumen­tavat ymmärrystämme, sillä ne peittävät näkyvistä niihin sopimat­tomia maailman puolia, sanoo kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi.

Käsitystä voi luonnehtia itse­kriittiseksi, onhan Koskenniemi kansainvälisen oikeuden suomalai­nen supertähti. Mutta kriittinen tutkimus onkin ollut Koskenniemen leipälaji vuonna 1989 hyväksytystä väitöskirjasta asti.

Parhaillaan Koskenniemi johtaa nelihenkistä tutkimusryhmää, jonka on määrä kirjoittaa kansainvälisen oikeuden aatehistoria. Hanke ikään kuin astuu askeleen taaksepäin siitä, mihin Koskenniemen väitös­kirja jäi. Tutkimusryhmä hahmotte­lee, miten kansainvälisen oikeuden taustaoletukset ja kieli ovat vuosi­satojen kuluessa muotoutuneet sellaisiksi kuin ne nyt ovat.

”Länsimaisessa historiankirjoi­tuksessa historia esitetään sekulari­saationa ja kansallisvaltioiden ke­hittymisenä. Minusta tämä on ideologisin mahdollinen lähestymistapa. Siksi hypoteesini on, että elämme syvästi uskonnollisessa maailmassa, joka on imperialistisesti hallittu”, professori selittää.

Tätä hypoteesia tutkiakseen Koskenniemen tutkimusryhmä hahmottelee kansainvälisen oikeu­den historiaa suvereenisuuden ja omistusoikeuden eli poliittisen ja taloudellisen vallan yhteispelinä. Ne ovat Koskenniemen mukaan kietou­tuneet toisiinsa 1600-luvulta lähtien.

Professori ottaa esimerkin kauppakomppanioista. Hollannin Itä-Intian kauppakomppania perus­tettiin vuonna 1602, ja Isossa-Bri­tanniassa vastaava komppania oli perustettu kahta vuotta aiemmin. Merimies-kauppiaat seilasivat ny­kyiseen Intiaan ja Kaakkois-Aasi­aan, valtasivat alueita ja toivat Eurooppaan etenkin mausteita, kuten pippuria.

Alueitaan komppaniat hallitsi­vat valtiollisin oikeuksin: komppani­oilla oli muun muassa oikeus julis­taa sotia ja käyttää tuomiovaltaa. Hollannin tapauksessa valtio omisti kaikki kauppakomppanian osak­keet. Kauppakomppanian johtavat kauppiaat puolestaan hallitsivat autonomisia maakuntia, joista tuolloinen Alankomaiden tasavalta koostui.

”Valta oli kuin venäläinen nuk­ke”, Koskenniemi sanoo.

Kauppakomppanioissa suveree­ni valta oli omistavalla luokalla, joka käytti poliittista valtaa myös koti­maassaan. Poliittisen vallan ydin oli omistusoikeuden suojaaminen, ja sen ytimessä puolestaan oli yksilön valta toista yksilöä kohtaan. Tätä ilmensi esimodernin ajan latinan­kielinen käsite dominium – sillä tarkoitettiin yhtä aikaa sekä omis­tusoikeutta että ihmisen valtaa toista ihmistä kohtaan.

Taloudellisen ja poliittisen val­lan yhteen kietoutumisen siunasi uskonto. Euroopassa oli juuri riehu­nut uskonsota toisensa jälkeen, ja reformistinen oppi oli saanut tilaa. Vallalla oli ajatus siitä, että ihmiset ovat yksilöitä oikeuksineen.

”Tällöin kehitettiin valtioiden suvereenisuuden ja omistusoikeu­den käsitteet. Niiden ehdottomuus korvasi konventionaalisen uskonopin. Käsitteiden voiman ydin on, ettemme tiedä niiden olevan uskonto”, Koskenniemi toteaa.

Haastattelijalle tulee professorin venäläinen nukke -vertauksesta mieleen meidän aikamme keskuste­lu eurooppalaisesta talouskriisistä.

1600-luvun taloudellisen ja poliittisen vallan kytkökset näyttä­vät kuin esikuvalta sille, kuinka suve­reenit nykyvaltiot ovat riippuvaisia kansainvälisten luottoluokittajien langettamista luokituksista. Luokit­tajien on puolestaan moitittu arvioi­van valtioita poliittisin perustein.

Professori ei ota mielleyhty­mään suoraan kantaa. ”Mutta jos lukija on ajatteleva ihminen, toki hän voi yhdistää asioita menneisyy­destä tähän päivään.”