2/2016

Maailmanpolitiikan tunteet

Totta vai tarua
9.5.2016

Vapaakauppa voi kutistaa taloutta

Euroopan unioni neuvottelee kahdesta suuresta vapaakauppasopimuksesta, joiden on määrä kasvattaa taloutta. Käykö niin väistämättä?

Nopeat
6.5.2016

Pelko hämärtää politiikan

Pelko on keskeinen vallankäytön väline kansainvälisessä politiikassa. Sitä käyttävät omien tavoitteidensa edistämiseksi niin valtiot kuin terroristitkin. Kun pelon ...

Ajassa
6.5.2016

Briteillä vähiten EU-ystäviä

Britannia ei ole EU-perheessä erityisen erimielinen jäsenvaltio, mutta kuitenkin vähiten samanmielinen. Tällaisen päätelmän voi tehdä VoteWatch Europe-tutkimuslaitoksen ...

Ajassa
6.5.2016

Populisti porskuttaa nousukaudellakin

Ajatus siitä, että kovat ajat koventavat asenteita maahanmuuttajia kohtaan ja kasvattavat populististen oikeistopuolueiden suosiota, on yksioikoinen, kirjoittavat ...

Ajassa
6.5.2016

Norjan puolustus suuntaa pohjoiseen

Norjan puolustusbudjetti nousi tänä vuonna 5,3 miljardiin euroon, liki kymmenyksen viime vuoteen nähden. Kesäkuussa valmistuvalta puolustussuunnitelmalta vuosille 2017–2020 ...

Ajassa
6.5.2016

Ali Khamenein seuraajat

Maltilliset voittivat Iranin helmikuun vaalit, mutta hengellisen johtajan linja ratkaisee maan suunnan.

Nopeat
6.5.2016

Onko Suomella erityissuhde Venäjään?

Kun Suomen Lappiin tuli alkuvuonna turvapaikanhakijoita Venäjältä, Suomi halusi hoitaa asian kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Keväällä maat sopivat, että Sallan ja ...

Profiili
7.5.2016

Vihaisen valtion jäljillä

Venäjän ulkopolitiikkaa on viime vuodet hallinnut viha. Professori Tuomas Forsbergin mukaan se johtuu empatian puutteesta ja erilaisista tavoista ymmärtää status.

Hitaat
8.5.2016

Kalifi & Kuningas

Isisin jihadistit ja Saudi-Arabian valtio vaalivat yhteistä perintöä, mutta ovat myös toistensa vihollisia.

Hitaat
7.5.2016

Ydinaseiden uusi aika

Aiempaa pienempien ydinaseiden kehitys madaltaa käyttökynnystä ja ajaa suurvaltoja uuteen varustelukilpaan. Maailmanrauha on pahimmassa vaarassa vuosikymmeniin.

Hitaat
7.5.2016

Suurin niistä on pelko

Pelon tunne jättää voimakkaita jälkiä aivojen fysiologiaan. Siksi pelko palvelee hyvin terroristien ja voimapolitiikkaa ajavien poliitikoiden tavoitteita. Tutkimus on viime ...

Analyysi
8.7.2016

Yhden tien päässä

Euroopan unionin olemassaoloa on perusteltu kertomuksella yhteisestä rauhanprojektista, mutta tarina on menettänyt uskottavuuttaan.

Analyysi
9.5.2016

Bosnia unohdettiin liian varhain

Bosnian poliittinen kriisi 20 vuotta sodan jälkeen on osoitus pitkäjänteisyyden merkityksestä rauhanponnisteluissa.

Analyysi
8.5.2016

Eurooppa-politiikan suuri murros

Liittovaltion puoluekartalle nousee populistinen oikeistopuolue, joka nakertaa etenkin kristillisdemokraattien kannatusta. Se saattaa kääntää Saksan eu-politiikkaa ...

Analyysi
8.5.2016

Šarian moderni tulkitsija

Profeetta Muhammed kehotti käännyttämään ihmisiä myös rauhanomaisesti, muistuttaa šaria-asiantuntija Abdullahi Ahmed An-Na’im.

Analyysi
8.5.2016

Viimeinen rauhan saari

Syyrian ja Irakin naapurimaa on onnistunut pitämään Isisin loitolla – ainakin tähän asti.

Analyysi
7.5.2016

Ohjuskilvestä on neuvoteltava

Jos Yhdysvallat haluaa sitouttaa Venäjän ydinaseiden vähentämiseen, sen pitäisi tarkastella kriittisesti omia toimiaan, kirjoittaa Safer Globe -verkoston asiantuntija Tytti ...

Ihmiset
9.5.2016

Afrikka vahvistuu koodaamalla

Afrikan yhteiskunnallisia ongelmia voidaan ratkaista ohjelmoinnin avulla, sanoo koodikoulu Audaxin johtaja Emeka Onyenwe.

Ihmiset
6.5.2016

Talousopit uusiksi

Talouden pitää palvella hyvinvointia ja luontoa eikä päinvastoin, sanoo kestävän talouden tutkija Maria Joutsenvirta.

Kirja
9.5.2016

Egyptin likainen vallankumous

Egyptin vuoden 2011 kansannousua on hehkutettu Facebook-vallankumouksena. Sen selkäranka olivat kuitenkin palestiinalaisten toisesta kansannoususta innoitusta saanut ...

Kirja
9.5.2016

Niukka, toiveikas tulevaisuus

Paavo Järvensivu: Rajattomasti rahaa niukkuudessa. Like 2016, 230 s. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ehtyminen ovat tieteellisiä tosiasioita, mutta yhteiskunnallisessa ...

Kirja
9.5.2016

Tasa-arvon asialla

Valerie M. Hudson & Patricia Leidl: The Hillary Doctrine. Sex & American Foreign Policy. Columbia University Press 2015, 456 s. Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivän ...

Kirja
9.5.2016

Korjaussarja euroalueelle

Martin Sandbu: Europe’s Orphan. The Future of the Euro and the Politics of Debt. Princeton University Press 2015, 336 s. Lukuisat arvovaltaiset arviot ovat nimenneet eurokriisin ...

Kirja
9.5.2016

Kaiken takana on Koch

Jane Mayer: Dark Money. The Hidden History of the Billionaires behind the Rise of the Radical Right. Doubleday 2016, 449 s. Presidentti Barack Obaman virkaanastujaispäivänä ...

Kirja
9.5.2016

Historialla tehdään politiikkaa

Suomalaisessa ulkopoliittisessa keskustelussa historiaan viitataan edelleen karuna oppimestarina, jonka viisauksia on syytä kuunnella ulko- ja turvallisuuspoliittisia ...