Venäläiset ovat perinteisesti keskittyneet henkilötiedusteluun, Yhdysvallat on ollut teknisesti muita edellä ja Kiina on luottanut kansalaisiinsa ulkomailla. Kuva: PixabayViime heinäkuussa Yhdysvallat pakotti Kiinan sulkemaan Houstonin-konsulaattinsa, koska se piti sitä vakoilukeskuksena. Tapausta pidettiin suurvaltakamppailun yhtenä ilmentymänä, mutta vakoilu ei kohdistu aina vain vastustajiin. Kahdeksan vuotta sitten kävi ilmi, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu NSA oli vakoillut liittokansleri Angela Merkelin puheluita ja saksalaismediaa. Viime vuonna paljastui, että yli sata maata oli suojannut sveitsiläisfirma Crypton laitteilla arkaluontoisia tietojaan kylmän sodan aikana. Yhtiön omistivat länsimaiset tiedustelupalvelut, kuten CIA.
Miksi valtiot vakoilevat liittolaisiaan, Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola?
»’Meillä ei ole pysyviä liittolaisia eikä ikuisia vihollisia. Etumme on pysyviä ja ikuisia, ja niitä etuja meidän on tarkkailtava’, totesi aikoinaan Krimin sodan aikainen brittipääministeri Palmerston. Valtiot haluavat siis tietää mitä muut tekevät ja varautuvat siihen, että ystävistä tulee vastapuolia. Räikein esimerkki lienee se, kun Neuvostoliitto vakoili silloisen liittolaisensa Yhdysvaltojen atomipommin kehittämistä ja onnistui samaan tarvittavat tiedot haltuunsa ennen Hiroshiman iskua. Se nopeutti Neuvostoliiton kehitystyötä.
Lisäksi maat voivat olla taloudessa kilpailijoita, vaikka ne olisivat poliittisesti ja sotilaallisesti liittolaisia. Tiedustelussa pitäisi kuitenkin käyttää harkintaa ja miettiä kiinnijäämisen seurauksia. Merkel-tapauksen jälkeen varovaisuus on voinut lisääntyä Yhdysvalloissa. Se oli epäkohteliasta, ja aina on riski, että liittolaiset loukkaantuvat.»
