Heinäkuun lopulla Venäjä järjesti Pietarissa huippukokouksen Afrikan maiden kanssa. Putinin sodan puolustaja, ortodoksikirkon patriarkka Kirill, piti avauspäivänä puheen, jossa hän korosti Venäjän ja Afrikan yhteistä moraalista pohjaa: perinteiden kunnioittamista, perhearvoja, miehen ja naisen liittoa. Hän syytti »länttä» moraalisesta relativismista, kaiken sallivuudesta ja perinteisen perheen tuhoamisesta.
Kirill yhdisti puheessaan lännen alennustilan ja kolonialistisen menneisyyden. Hän väitti, että valtaosa Afrikan maista vastustaa samaa sukupuolta olevien liittoja huolimatta »suunnattomasta painostuksesta».
»Ystävyytemme salaisuus on se, että Venäjä ei ole koskaan nähnyt Afrikan mannerta hyödynnettävänä maana tai kolonisaation kohteena. Venäjä ei ole koskaan puhunut Afrikan maista ylimielisesti ja valta-asemasta käsin», Kirill sanoi.
Todellisuudessa kokousta varjostivat kireät tunnelmat. Vain 17 Afrikan maiden johtajaa oli saapunut paikalle, ja Putinin ystävät olivat vähissä. Monet maat ovat riippuvaisia viljan tuonnista Ukrainasta.
Kun muuta yhteistä ei ollut, kaivettiin esiin arvot.
Niistä puhui myös presidentti Vladimir Putin. »Perinteisten arvojen» avulla Venäjä hakee Afrikan johtajista hengenheimolaisia. Kun vielä vedetään kolonialismikortti esiin, saadaan maalailtua yhteinen vastustaja: ylimielinen, liberaaleja arvojaan tuputtava länsi.
Ympäri maailmaa yltyy puhe perinteisestä perheestä tai arvoista, joka tihkuu vihaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ja jolla oikeutetaan syrjiviä lakeja tai väkivaltaa. Aatteiltaan erilaiset populistiset tai uskonnolliset ryhmät ovat löytäneet yhteisen vihollisen, jota ne kutsuvat »gender-ideologiaksi».
Gender viittaa sukupuoleen sosiaalisena konstruktiona ja yksilöllisenä identiteettinä, erona biologiselle lokeroinnille (sex). Termin käyttö yleistyi 1990-luvulla. Sitä käytettiin akateemisena ja feministisenä käsitteenä jo aiemmin, mutta 1990-luvulla se tuli ensi kertaa määrittelyn kohteeksi kansainvälisissä neuvottelupöydissä, kun YK järjesti sarjan suuria konferensseja.
Etenkin Pekingin naisten oikeuksien konferenssissa 1995 käytiin keskustelua seksuaalioikeuksista ja samalla siitä, mitä gender tarkoittaa. Vatikaani ja fundamentalistikristityt kokivat, että luonnollista järjestystä oltiin murtamassa. Vastustajat alkoivat puhua gender-teoriasta ja gender-ideologiasta.
Niin sanottuihin antigender-liikkeisiin kuuluu monenlaisia ryhmiä ja järjestöjä, jotka vastustavat sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta, vähemmistöjen oikeuksia ja osa myös aborttia, naisten ja tyttöjen oikeuksia tai seksivalistusta. Nämä ovat esimerkiksi ultrakonservatiivisia järjestöjä, herätysliikkeitä, äärinationalisteja ja jopa feministeiksi itseään kutsuvia ryhmiä, jotka vastustavat transihmisten oikeuksia.
Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit ovat toki ikiaikainen ilmiö kaikissa yhteisöissä, eikä konservatiivisuudessa ole mitään uutta. Antigender on eri tavoin käytetty käsite, mutta usein se liitetään juuri 90-luvun gender-keskustelujen jälkeiseen aikaan. Antigender-liikkeet protestoivat usein yhteiskunnissa jo aikaansaatua vapautumista vastaan.
Antigender-ajattelu vetoaa myös itsevaltaisiin johtajiin.
Toukokuussa Pietarissa Legal Forum -paneelissa kiinalaiset ja venäläiset korkean tason osallistujat keskustelivat perinteisestä perheestä vahvan valtion perustana.
Yksi Kiinan edustajista korosti, miten maa suojelee naisia ja lapsia.
Videon välityksellä puhunut venäläinen virkahenkilö puolestaan ilmoitti olevansa Luhanskissa ja luki paperista, että venäläisessä sielussa on kyse lapsista, perinteistä ja perheestä ja kuinka on seurattava maan sotilaiden esimerkkiä arvojen puolustamisessa. Yhdysvallatkin sai osansa: »he ajattelevat, että transihmiset ovat maailman tulevaisuus», venäläinen väitti ja rakensi vihapuhetta siirtymällä sujuvasti puhumaan pedofiliasta.
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kutsui Yhdysvaltojen, Kanadan ja muiden arvoja absurdeiksi ja väitti valheellisesti, että »lapsia voidaan ottaa perheistä ja antaa samaa sukupuolta oleville pareille».
Samankaltaisia ajatuksia perhearvoista tuo esiin Euroopan laitaoikeisto, kuten Unkarin pääministeri Viktor Orbán, joka on Venäjän ohella lähentynyt Kiinaa.
Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kysymyksiä, joilla populistiset johtajat voivat asemoida itsensä kansaan.
Sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Emil Edenborg Tukholman yliopistosta on tutkinut »perinteisiä arvoja» Venäjän kansainvälisten suhteiden välineenä. Miksi sukupuoli ja seksuaalisuus kiinnostavat niin kovasti autoritäärisiä tai populistijohtajia?
»Se on heille monella tavoin kätevää ja hyödyllistä», Edenborg sanoo.
Edenborgin mukaan Venäjälle perinteisistä arvoista on tullut osa valtion identiteettiä. Ne täyttävät kommunismin jälkeistä aatteellista tyhjiötä, jossa Venäjä hakee paikkaansa maailmassa. Venäjä perustelee hyökkäystä Ukrainaan arvoilla, mutta varsinaista ideologiaa taustalla ei ole.
Edenborg sanoo, että erilaiset »perinteisiä arvoja» kannattavat ryhmät tuskin pääsisivät yhteisymmärrykseen siitä, mitä nämä arvot ovat, jos ne pitäisi tarkkaan määritellä. Maallistuneissa länsimaissa vastustetaan usein niin kutsuttua identiteettipolitiikkaa ja »wokea», kun katolisissa maissa antigender-ajattelussa on uskonnollisia sävyjä. Eri näkökulmia yhdistää puhe esimerkiksi siitä, että »gender-ideologia» vahingoittaa lapsia.
Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kysymyksiä, joilla populistiset johtajat voivat asemoida itsensä kansaan: erottua eliitistä, jota he kaiken järjen mukaan ovat.
»He sanovat, että eliitti yrittää puskea näitä outoja gender-ajatuksia tavallisille ihmisille. Näin he voivat edustaa kuvitteellista tavallista ihmistä.»
Kansainväliset antigender-liikkeet hyödyntävät eri maiden poliittista ilmapiiriä. Sekalainen joukko järjestöjä syytää rahaa sinne, missä maaperä on otollinen. Länsimaiden fundamentalistikristityt tukevat esimerkiksi Afrikassa kampanjoita ja politiikkaa, joille heidän omassa maassaan ei olisi pohjaa – ainakaan tällä hetkellä.
Keniassa lhbtiq-ihmiset (lesbot, homot, bi-, trans- ja queer-ihmiset ja intersukupuoliset) elävät pelottavia aikoja. Kenia on esimerkki maasta, jossa paikallinen ja kansainvälinen antigender-liikehdintä löytävät toisensa ja yhteisen maaperän vihapuheelle ja väkivallalle.
Keniassa on luonnosteltu lakiehdotusta, joka rankaisisi homoseksuaalisuudesta ja tekisi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen elämän lähes mahdottomaksi. Asunnon vuokraaminen vähemmistön edustajalle olisi laitonta, tietyissä ammateissa olisi kiellettyä toimia ja transihmisten hormonihoidot kiellettäisiin. Ihmisiä vaadittaisiin ilmiantamaan läheisiään.
»Se olisi hirveä laki, ja hyvin samankaltainen kuin lait Ugandassa ja Ghanassa», sanoo viestintävastaava Annette Atieno National Gay & Lesbian Human Rights Commission -kansalaisjärjestöstä. Keniassa toimiva järjestö auttaa ihmisiä hakemaan oikeutta ja nostaa kanteita myös koko sateenkaariyhteisön puolesta.
Ugandassa hyväksyttiin viime vuonna yksi maailman ankarimmista homovastaisista laeista, jossa homoseksuaalisista teoista voi seurata pahimmillaan kuolemanrangaistus. Atieno kertoo, että Keniassa tiukan lain kannattajien retoriikka on samankaltaista kuin Ugandassa: »jos et kannata, olet itse queer». Tiukan lain puoltajat myös väittävät, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat vieras ilmiö, jota länsimaat tuputtavat Afrikkaan.
Vaikka Kenian lakiluonnos on lähtöisin oppositiosta, kansanedustaja Peter Kalumalta, eikä se ole vielä edennyt parlamenttiin, Atieno ei pidä sen läpimenoa mahdottomana. Valtapuolue UDA on profiloitunut uskonnolliseksi, ja sen kansanedustaja Mohamed Ali levittää äänekästä antigender-sanomaa, siteeraa vuoron perään Raamattua ja Koraania.
Kenia ei ole ollut turvallinen maa sateenkaariyhteisöille ennenkään, mutta viime aikoina hyökkäykset ovat lisääntyneet. Keniassa ovat voimassa nykyisin lait, joiden perusteella vankeustuomion voi saada »luonnonvastaisesta» sukupuoliyhteydestä tai kahden miehen välisestä »vakavasta säädyttömyydestä». Sanamuodot ovat vanhahtavia ja epämääräisiä, mutta niitä tulkitaan säännöllisesti homoja ja transihmisiä vastaan.
Atieno kertoo, että kenialainen muslimijohtoinen liike Anti-LGBT protestoi tällä hetkellä eri puolilla maata. Maassa toimii aktiivisesti myös espanjalaislähtöinen Citizengo, joka sukupuolikysymysten ohella tunnetaan kiivaana abortin vastustajana. Sama järjestö tuki kansanedustaja Päivi Räsästä, kun tätä syytettiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kenialaiset antigender-järjestöt saavat rahoitusta esimerkiksi amerikkalaisilta evankelikaalikirkoilta. Mielenkiintoista antigender-liikehdinnässä on se, että vaikka Venäjä profiloituu »länttä» vastaan, länsimaiset antigender-järjestöt ovat saaneet paljon rahoitusta venäläisiltä.
Citizengo kerää omien sanojensa mukaan pieniä yksityisiä lahjoituksia ympäri maailmaa. European Parliamentary Forum for Sexual and Reproductive Rights -verkoston mukaan se on kuitenkin 2010-luvulla saanut rahoitusta venäläisiltä oligarkeilta. Verkosto julkaisi vuonna 2021 selvityksen 54 antigender-organisaation 700 miljoonan dollarin rahavirroista.
28 amerikkalaista kristillisoikeistolaista järjestöä puolestaan käytti vuosina 2007–2018 ainakin 280 miljoonaa dollaria seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien vastustamiseen ja eri maiden poliitikkojen tukemiseen. Tästä rahasta vähintään 54 miljoonaan meni Afrikkaan, kertoo media-alusta OpenDemocracy.
Selvitykset ovat jäävuoren huippu, sillä tietoa on rajatusti ja rahavirtoja kanavoidaan välikäsien kautta.
Tärkeänä katto-organisaationa toimii vaikutusvaltainen ja varakas World Congress of Families, joka yhdistää eri kirkkokuntien fundamentalisteja laitaoikeiston kanssa. Lukuisat antigender-järjestöt ovat osa tätä verkostoa.
Annette Atieno kertoo, että erityinen huolenaihe heille on fundamentalistikristittyjen Family Watch International, joka on tukenut antigender-liikkeitä Afrikassa. Järjestön perustajia ovat Sharon Slater ja puolisonsa, teknologiayhtiö Intelin johtaja Greg Slater. Family Watch International on järjestänyt vuosien ajan Afrikan maiden poliitikoille koulutusta LGBT-oikeuksien vastustamisesta.
Sharon Slater osallistui huhtikuussa perhearvoja käsittelevään konferenssiin Ugandassa, hieman ennen julman homolain läpimenoa.
»Slater julkaisi kannanoton, että hän ei kannata kuolemanrangaistusta, mutta tiedämme, että hän oli läsnä konferenssissa, jossa kuolemanrangaistusta käsiteltiin», Atieno sanoo.
Hän pitää mahdollisena, että Venäjä hakee geopoliittista vaikutusvaltaa toiminnallaan. Kun Atienon edustama NGLHCR-järjestö voitti erään oikeusjuttunsa, Venäjän lähetystö twiittasi, kuinka Amerikka levittää agendaansa.
Venäläinen journalisti ja tutkija Ksenia Luchenko kirjoitti syyskuussa European Council on Foreign Relations -tutkimuslaitoksen sivuilla, että Venäjä vahvistaa valtaansa Afrikassa ortodoksikirkon avulla. Hiljattain ortodoksikirkko ilmoitti rakentavansa hengellisen keskuksen vastapäätä Ugandan presidentin palatsia. Se on paitsi vahva symbolinen ilmaus, myös osoitus hallinnon suosiosta.
Professorit Clare Hemmings ja Sumi Madhok London School of Economics -yliopistosta vetävät tutkimushanketta monikansallisista antigender-liikkeistä ja niiden vastustuksesta. He tutkivat liikkeiden luomia narratiiveja ja poliittisia käsitteitä. He myös rakentavat verkostoa ja pyrkivät tukemaan aktivisteja, jotka tekevät työtä yhdenvertaisuuden puolesta eri maissa, kuten Etelä-Afrikassa, Brasiliassa, Unkarissa, Ukrainassa ja Pakistanissa.
»Olemme havainneet, miten samanlaisia antigender-liikkeiden argumentit ovat kaikkialla. Queer-vähemmistöjä vastaan hyökätään ikään kuin nämä itse olisivat aggression lähde», Hemmings selittää tutkijoiden yhteisessä videopuhelussa.
»Antigender-liikkeet kääntävät väitteensä niin päin, että vähemmistöt ovat muuta väestöä vastaan, hyökkäävät perhearvoja tai naisten oikeuksia vastaan.»
Samaa retoriikkaa esiintyy maahanmuuttovastaisissa puheissa. Maahanmuuton vastustajien mukaan turvapaikanhakijat tai siirtolaiset uhkaavat kantaväestöä, joko fyysisesti tai elämäntavoillaan. Antigender-liikkeet pyrkivät herättämään vihaa, pelkoa tai haavoittuvuuden tunnetta, uhriutumaan ja esittämään itsensä syrjittyinä.
Hemmingsin mukaan tällainen puhe voi vedota hyvin moniin ryhmiin, ja poliittisesti erilaiset toimijat voivat löytää yhteistä säveltä. Esimerkiksi transihmisiin kohdistuu vihaa monesta suunnasta. Radikaalifeministeillä ja evankelikaalisella kirkolla on hyvin eri intressit, mutta molempien edustajat voivat kokea olevansa marginaalissa.
»Molemmilla voi olla kuva haavoittuvasta naisesta, jota transihmiset piirittävät vessoissa tai vankiloissa tai jota syrjitään urheilussa. Yritämme osoittaa, että ihmiset voivat kokea uhkaa mutta olla silti väärässä siinä, kuka heitä uhkaa», Hemmings sanoo.
Aktivistit esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ovat huomanneet, kuinka antigender-ajattelu on ujuttautunut valtioiden hallintoihin. LSE:n tutkimushankkeessa on tullut esiin, että antigender-liikkeet ovat pyrkineet tekemään identiteetistä ja seksuaalisuudesta kansallisia huolenaiheita.
Sumi Madhok sanoo, että aiemmin ihmisoikeuksia puolustavat kansalaisliikkeet ovat kääntyneet valtion puoleen edistääkseen asiaansa, parantaakseen lainsäädäntöä. Nyt kun monet valtiot itsessään ovat muuttuneet gender-kriittisiksi eli käytännössä ihmisoikeuksien vastaisiksi, järjestöjen on vaikea toimia.
Yhteiskuntien eriarvoisuudessa ei ole tietenkään mitään uutta, mutta lukuisissa eri maissa voimistuu samanaikainen kehitys, jossa pyritään perumaan jo saavutettuja oikeuksia. Yhdysvalloissa kumottiin liittovaltiotasolla viime vuonna yleinen aborttioikeus. Monissa maissa on rajoitettu koulujen seksuaalikasvatusta. Unkari kielsi sukupuolentutkimuksen yliopistoissa. Argentiinassa abortti laillistettiin vasta kolme vuotta sitten, mutta nyt vastikään valittu presidentti Javier Milei uhkaa kumota sen.
»Antigender-politiikka on itse asiassa maailmanpolitiikan suurin kysymys», Madhok sanoo. »Sen ympärille kietoutuu laaja kirjo muita ideoita ja politiikkaa, se on muuttanut päätöksentekoa ja näkyy viime vuosikymmenen aikana käydyissä vaaleissa ympäri maailmaa: Puolassa, Unkarissa, Brasiliassa, Argentiinassa, Venäjällä.»
Usein seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastustus nähdään oikeistopopulismin pintailmiöksi, jolla poliitikot vetoavat kannattajiinsa. LSE:n tutkijat kuitenkin näkevät, että nämä ovat perustavanlaatuisia asioita, joille populistihallinnot rakentuvat.
Hemmings mainitsee Brasilian entisen presidentin Jair Bolsonaron, jonka suosio ja valtaanpääsy perustui edeltävään antigender-politiikkaan ja vihapuheeseen, joka kohdistui niin homoihin, naisiin kuin alkuperäiskansoihin. Bolsonaro on esittänyt väkivaltaisia kommentteja: esimerkiksi naiskansanedustajalle hän tokaisi, että »en raiskaisi sinua koska et ole sen arvoinen.» Tultuaan presidentiksi hän ilmoitti aikovansa »yhdistää ihmiset, pelastaa perheen, kunnioittaa uskontoja ja juutalais-kristillistä perinnettä, taistella gender-ideologiaa vastaan ja säilyttää arvot».
Antigender-liikkeitä kannattelee ajatus, että ihmisoikeudet ovat nollasummapeliä. Toisten ihmisten identiteetti, lisääntyminen tai elämäntapa uhkaavat meitä, ja jonkin toisen ryhmän ihmisoikeudet ovat meiltä pois.
Ei ehkä ole yllättävää, että vähemmistöjen oikeuksien vastustus kytkeytyy niin usein nationalismiin, maahanmuuttokritiikkiin ja ilmastonmuutoksen kieltämiseen. Myös näihin kuuluu ajatus nollasummapelistä – siitä, että oma elämäntapa on uhattuna.
Antigender-politiikka on itse asiassa maailmanpolitiikan suurin kysymys.
Joskus viha sateenkaarivähemmistöjä kohtaan on ainoa asia, joka yhdistää jakautuneen yhteiskunnan eri laitoja. Näin on Malesiassa.
»Muslimihallinnolla ja kristittyjä edustavalla National Evangelical Christian Fellowshipillä ei ole juuri mitään yhteistä. Lhbtiq-ihmiset näyttävät olevan ainoa asia, josta kaksi kotimaani uskontoa ovat samaa mieltä», sanoo malesialainen Henry Koh, ILGA Asia -kansalaisjärjestön toiminnanjohtaja.
ILGA Asia on kattojärjestö, joka tukee paikallisia sateenkaarijärjestöjä sekä pyrkii muuttamaan asenteita ja lainsäädäntöä. Koh on ollut luomassa asianajajien verkostoa, joka auttaa transihmisiä. ILGA Asia on kampanjoinut eri maiden yhteisiä ongelmia kuten väkivaltaisia eheytyshoitoja vastaan. Kun Taliban otti vallan Afganistanissa, järjestö auttoi maan sateenkaariväestön evakuoinnissa ja tarjosi humanitääristä apua.
Malesia on vaarallinen vähemmistöille. Homoseksistä voi saada 20 vuoden vankeustuomion, queer-ihmisiä häiritään ja syrjitään kaikkialla: julkisissa tiloissa, terveydenhuollossa, koulutuksessa, rekrytoinnissa. Paikallisena erityispiirteenä on uskonnollinen kahtiajako. Malesiassa on käytössä liittovaltion lakien ohella sharia-lait. Usein ratsioita tekee islamilainen poliisi, jota kiinnostaa vain muslimien siveellisyys.
»Jos queer-pariskunta jää kiinni autossa suutelusta tai hotellihuoneesta ja toinen heistä on muslimi, toinen ei, yleensä vain muslimi joutuu syytteeseen», Koh mainitsee.
Malesia oli melko maallistunut yhteiskunta ennen 1980-lukua. Käänne tapahtui 1980-luvulla, kun tuolloin keskustaoikeistolainen hallituskoalitio Barisan Nasional pelkäsi häviötä islamilaiselle puolueelle ja päätti, että paras keino vaalivoittoon oli tehdä valtiosta perustuslaillisesti islamilainen ja ulottaa uskonto valtionhallintoon.
Malesian antigender-voimilla on monen tason yhteyksiä muuhun maailmaan. Kristilliset liikkeet saavat rahaa Yhdysvaltain ultrakonservatiiveilta. Hallinto on sidoksissa islamilaisten maiden järjestöön OIC:hen, joka pitää yhtä YK:n äänestyksissä. OIC:lla taas on yllättäen yhteyksiä jopa kristillisiin fundamentalisteihin: se on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Family Watch Internationalin kanssa.
Kiina ulottaa taloudellista valtaansa ympäri maailmaa, myös Malesiaan. Lukuisat infrastruktuurihankkeet ovat valtiollisen China Communications Construction Companyn rahoittamia. Maiden taloudelliseen yhteyteen liittyy yhteinen narratiivi »perinteisten arvojen» suojelusta ja ulkomaisten vaikutteiden torjumisesta.
»Tämä narratiivi on hyvä tekosyy, jolla meidän kaltaisemme maa ja Kiina voivat pysyä yhdessä. Usein se toimii LGBTIQ-yhteisöjä vastaan, koska queer-ihmisten oikeuksia väitetään lännestä tuoduiksi», Koh sanoo.
Arvojen määrittelystä käydään kamppailua kolonialismista kärsineissä maissa. Maat ovat kokeneet taloudellista riistoa siirtomaa-aikana ja sen jälkeenkin. Länsimaiden poliittinen tai kulttuurinen vaikutus koetaan helposti kolonialistisen vallan jatkeeksi. Antigender-liikkeet hyödyntävät tätä länsikriittistä ilmapiiriä: ne koettavat esittää »gender-ideologian» yhtenä uuskolonialismin ilmiönä muiden joukossa.
Afrikan maissa ihmisoikeuksien vastustajat puhuvat, että »länsi yrittää tehdä meistä homoja». Sateenkaarijärjestöt taas tuovat esiin, että antigender-liikkeen omat puheet kuulostavat tuontitavaralta.
Kenialainen Annette Atieno huomauttaa, että antigender-liikkeet puhuvat jatkuvasti perheestä, mutta viittaavat ydinperheeseen, joka ei ole perinteinen afrikkalainen ajatus lainkaan. Afrikkalainen perhekäsitys on laajempi, yhteisöllinen, ja kotitalouksiin kuuluu usein lähisukulaisia. Afrikan mantereella puhutaan paljon perheestä ja ubuntusta: ihminen on olemassa osana yhteisöä. Perheenjäseniä ei hylätä.
»Kun antigender-liikkeet puhuvat perhearvoista, he eivät hyökkää vain queer-ihmisiä vastaan vaan kaikkia perheitä vastaan, jotka eivät näytä heidän mielikuviensa perheeltä», Atieno sanoo.
Lhbtiq-ihmiset näyttävät olevan ainoa asia, josta kaksi kotimaani uskontoa ovat samaa mieltä.
Monissa entisissä siirtomaissa järjestöt ja aktivistit pyrkivät vahvistamaan omaa kulttuuriperintöä ja purkamaan globaaleja valta-asetelmia. Henry Koh kertoo, että Aasian maissa nämä dekolonisaatioliikkeet ovat heränneet pohtimaan, mistä vähemmistöjä sortava lainsäädäntö on peräisin. Monissa perinteisissä kulttuureissa transihmiset ja muunsukupuoliset ovat olleet tunnustettuja yhteisön jäseniä.
Britannian siirtomaavallan jäljiltä moniin maihin jäi »luonnonvastaisen sukupuoliyhteyden» kieltävä laki 377, jolla puritaaniset siirtomaaisännät pyrkivät luomaan kontrollia. Singaporessa ja Intiassa laki on kumottu, mutta Malesiassa se on yhä voimassa.
»Haluamme sanoa tekopyhille johtajillemme, että meidän täytyy dekolonisoida itsemme. Lait, joilla he yhä rankaisevat queer-ihmisiä, eivät ole heidän luomiaan lakeja vaan brittiläisen imperiumin jäänteitä», Koh sanoo.
Antigender-liikehdintä ei vaikuta pelkästään kansallisiin lakeihin vaan myös kansainväliseen politiikkaan ja kansainvälisiin sopimuksiin.
Emil Edenborg sanoo, että esimerkiksi YK:n äänestyksissä on muodostunut uusia liittoumia antigender-näkemysten pohjalle. Venäjä on muodostanut YK:n ihmisoikeusneuvostossa yhdessä äänestäviä blokkeja sellaisten maiden kanssa, joihin sillä ei ole historiallista yhteyttä. Tällaisia ovat esimerkiksi Nigeria ja Egypti.
Kun ihmisoikeusneuvosto vuonna 2014 julkaisi päätöksen »perheen suojelusta», Uruguay ehdotti lisäystä, jossa huomioitaisiin perheiden moninaisuus. Venäjä onnistui estämään lisäyksen blokkinsa kanssa, johon kuuluivat muun muassa Kiina, Kenia, Saudi-Arabia ja Venezuela.
YK:n ihmisoikeusneuvosto perusti vuonna 2016 erityisneuvonantajan tehtävän ehkäisemään seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvää syrjintää. Mandaatti on uusittu vuosittain, mutta äänestykset ovat olleet tiukkoja. Antigender-järjestöt ovat lobanneet aktiivisesti uusimista vastaan.
Sukupuolikysymykset näkyvät muillakin kansainvälisen politiikan areenoilla. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa otetaan huomioon kriisin ja toimien vaikutukset eri sukupuoliin ja tasa-arvoon. Unkari on ollut haluton hyväksymään joitakin sukupuolten moninaisuuden määrittelyjä lähetteisiin, jotka toimivat EU:n ilmastopolitiikan pohjana kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Unkari on kuitenkin jäänyt unionissa yksin kantoineen.
Yhdysvalloissa usean osavaltion republikaanipoliitikot taas ovat onnistuneet laeilla suitsimaan julkisten tahojen sijoituksia vastuullisiin kohteisiin, kuten ESG-rahastoihin. Tämä on heidän mukaansa ideologista ja sorsii esimerkiksi öljy-yhtiöitä. Vastuullisuus liittyy myös vähemmistöjä kunnioittavaan yrityskulttuuriin, ja jotkut poliitikot ovat väittäneet, että vastuullinen sijoittaminen on jälleen yksi »woke-kulttuurin» ilmentymä.
Emil Edenborg sanoo, että antigender-liikkeissä on kyse sukupuolesta ja seksuaalisuudesta mutta ei pelkästään niistä.
»Nämä ovat laajemmin antidemokraattisia liittoumia, ja ne muokkaavat politiikkaa monin tavoin», Edenborg sanoo.
Edenborgin mukaan sukupuoli ja seksuaalisuus ovat vahvasti yhteydessä myös turvallisuuspolitiikkaan. Venäjä kytkee nämä koko kansakunnan olemassaoloon. Perinteisten arvojen suojelulla oikeutetaan sota Ukrainassa, sateenkaarijärjestöt on nimetty ulkomaisiksi agenteiksi ja työnnetty ulos Venäjältä.
Naton strategisessa konseptissa sukupuolten tasa-arvo mainitaan yhtenä päämääränä, ja Natossa on perustettu henkilöstötyöryhmä sateenkaarinäkökulmien käsittelyyn.
Donald Trumpin presidenttikaudella Venäjä ja Putin saivat kannattajia amerikkalaisista ja eurooppalaisista äärioikeistolaisista, joiden putinistiseen tai trumpistiseen maailmankuvaan yhdistyi salaliittoteorioita ilmastosta, pandemiasta ja gender-ideologiasta. Sota Ukrainassa on vähentänyt Venäjän vetovoimaa huomattavasti, mutta tilanne voi muuttua, jos Trump valittaisiin uudelleen, tai jos valtaan pääsee republikaanipuolueen siipi, joka haluaa leikata tuesta Ukrainalle.
»Tilanteet elävät koko ajan, dynamiikka ei ole koskaan pysyvää», Edenborg sanoo.
Lue myös UP 4/2023 -lehden teemasta:
Sateenkaarisotilaita ja muutosvastarintaa – Ukraina on arvojen ristivedossa
Someammattilaisuus voi olla aktivistin elinehto
