Kansainvälinen yhteisö kokoontuu kesäkuun lopulla Rioon arvioimaan maapallon tilaa ja sen eteen tehtyjä sitoumuksia. Rio+20-nimellä kulkeva YK:n kestävän kehityksen kokous havainnollistaa globaalin oikeudenmukaisuuden ongelmia. Kun valtiot jakavat oikeutta aidon globaaliyhteisön puuttuessa, oikeudenmukaisuus määräytyy vahvasti niiden etujen mukaan.
Kehittyville maille ympäristö ja työvoima näyttäytyvät ensi sijassa talouskehityksen välttämättöminä tekijöinä. Vauraamman maailman puhe kestävän kehityksen sosiaalisista ja ekologisista ulottuvuuksista ei saa näiltä mailta vahvaa vastakaikua. Kehittyvä maailma ja monet uudet suurvallat, kuten Kiina, markkinoivat omaa käsitystään globaalista oikeudenmukaisuudesta. Sen mukaan kehittyvillä mailla on oikeus hyödyntää luonnonvaroja samoin kuin läntinen maailma niitä hyödynsi saattaessaan omaa modernia talousjärjestelmäänsä jaloilleen.
UP-lehden haastattelemalla Intian maatalouden kehityksestä vastaavalla ministerillä Jairam Rameshilla on sama kanta kansainvälisen ilmastopolitiikan tavoitteisiin. Rameshin mukaan kunkin maan on voitava sitoutua ilmastopoliittisiin tavoitteisiin maan talouskehityksen mahdollistamalla tavalla.
Erityisesti Yhdysvaltojen näkökulmasta asetelma, jossa maa tekisi kiristyvässä globaalissa kilpailussa kalliimpia sitoumuksia kuin keskeiset kilpakumppaninsa, kuten Kiina ja Intia, on kestämätön.
Kestävän kehityksen haasteisiin vastaaminen nykyisen valtiopohjaisen kansainvälisen järjestyksen turvin vaikuttaa mahdottomalta. Globaalit kokoukset julistetaan usein epäonnistuneiksi jo etukäteen, ja suurvallat ovat silmiinpistävän eripuraisia koettaessaan välttää velvoitteitaan niiden taloudellisten seuraamusten pelossa. Kokousten osallistujamaat jakautuvat usein erilaisiin samanmielisten ryhmiin, ja maapallon pelastamiseksi tarvittava yhteishenki loistaa poissaolollaan.
Globaalin ympäristötietoisuuden heräämisestä on kaikesta huolimatta kulunut vasta reilut kaksi vuosikymmentä, ja suuressa osassa maailmaa ympäristön huomioon ottaminen on vieläkin uudempi ilmiö. Valtioidenväliset sitoumukset ovat onneksi vain yksi väline kestävän kehityksen edistämisessä; sosiaalisella ja ekologisella kestävyydellä on huomattava merkitys myös yrittäjien ja kuluttajien brändinä.
Globaalihallinnan rakenteiden uudistaminen ja vanhan valtajärjestelmän korvaaminen näyttävät vähintään yhtä vaikeilta tavoitteilta kuin ympäristönsuojelu. Visiot globaalista demokraattisesta järjestelmästä eivät ole muuttuneet kahdessa vuosikymmenessä yhtään konkreettisemmiksi, eikä läntisen maailman vähäinen into edistää visioita ole maailman väestökehitystä ajatellen yhtään yllättävä. Toisaalta voi myös kysyä, kuinka monta G20:n tapaista varjohallitusta YK-järjestelmä vielä kestää ennen kuin sen asema kyseenalaistuu lopullisesti.
Tässä UP-lehden numerossa tarkastellaan kestävän kehityksen teemoja. Kysymme, onko globaaleista ilmastoneuvotteluista mitään hyötyä kenellekään ja minkälaisia vaihtoehtoisia suunnitelmia voitaisiin laatia siltä varalta, että päästövähennystavoitteissa epäonnistutaan. Kestävän talouden rakentaminen näyttää edellyttävän muutoksia myös niihin tapoihin, joilla hyvinvointia mitataan ja vertaillaan globaalisti. Esittelemme joitakin vaihtoehtoja perinteiselle bruttokansantuotteen mittaamiselle.
Luomme myös katsauksen Ranskaan parlamenttivaalien alla. Vastavalittu presidentti François Hollande hyödynsi vaalikampanjassaan ranskalaisten turhautumista kiristyvään taloustilanteeseen. Kesäkuiset kansalliskokouksen vaalit näyttävät, kuinka vahvan mandaatin Hollande saa vasemmistolaiselle politiikalle Ranskassa – ja neuvotteluihin euroalueen muiden päättäjien kanssa.
Ulkopolitiikka-lehden päätoimittaja
