Tyhmä kysymys

Mistä lisää resilienssiä?

Teksti:
Julkaistu: 2.9.2016

Resilienssi on politiikan tutkimuksen muotitermi, jolla viitataan siihen, kuinka yhteiskunnat ovat varautuneet häiriötilanteisiin. Suomeksi sitkoisuutta tai joustokestoa kaivataan etenkin huoltovarmuuteen ja yhteiskuntien kokonaisturvallisuuteen. Alun perin resilienssin käsitettä on käytetty psykologiassa, jossa sillä viitataan yksilön tai ryhmän kykyyn selvitä yllättävästä, traumaattisesta tapahtumasta.

Miten yhteiskuntien resilienssiä voidaan organisaa­tiopsykologian näkökulmasta lisätä, johdon valmentaja ja ryhmäresilienssicoach Jarmo Manner BoMentis-val­mennusyrityksestä?

»Yhteiskuntien sisäinen luottamus, yhteenkuulu­vuuden tunne ja oikeudenmukaisuuden kokemus ovat resilienssille tärkeitä. Niiden avulla yhteisöt voivat tut­kimusten mukaan selvitä muita nopeammin esimerkiksi luonnonkatastrofeista.

»Epäoikeudenmukaisuuden tunne vähentää yhteen­kuuluvuutta ja hajottaa sosiaalisia verkostoja. Siksi on tärkeää, että yhteiskunnassa on sosiaalisesti ristiin mene­viä verkostoja, eli ihmiset tuntevat eri yhteiskunnallisten ryhmien edustajia. Lisäksi on huolehdittava esimerkiksi viranomaisten luotettavuudesta ja lahjomattomuudesta. Tämä voimistaa luottamusta.»

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu