Tilaa UP-lehden uutiskirje

1/2015

Euroopan puolustus

Pääkirjoitus
28.5.2015

 Euroopan taivas synkkenee

Vain yhden vuoden aikana Euroopan turvallisuuspolitiikka on kokenut täyskäännöksen. Valtioiden välinen sota, jonka useim­mat Euroopan maat olivat jo sulkeneet pois ...

Ajassa
29.3.2015

Keskusta ottaa ohjat

Hallituskumppanit vaikuttavat siihen, muuttuuko Suomen linja EU- tai Venäjä-politiikassa.

Ajassa
29.3.2015

»Iso yhteiskunta» jäi paperille

Yhä harvempi britti kokee pystyvänsä vaikuttamaan pai­kallisiin asioihin: valtaa, tai ainakaan vallan tunnetta, ei ole pystytty siirtämään paikalliselle tasolle. ...

Ajassa
28.3.2015

Amerikkalaisia aseita islamisteille

Yhdysvallat epäröi pitkään Syyrian kansannousun jälkeen ennen kuin aloitti aseavun maan oppositiolle. Nyt pel­ko siitä, että aseet päätyisi­vät ääri-islamisteille, ...

Ajassa
28.3.2015

Arabit Israelia puolustamaan

Israelin arabipuolueet saattavat päästä päättä­mään maansa turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, jos ennusteet maaliskuisten parlamenttivaalien tuloksesta toteutuvat. ...

Tyhmä kysymys
28.3.2015

Miten Venäjä voi olla Naton rauhankumppani?

KUVAT: FLICKR Venäjä on ollut puolustusliitto Naton rauhankumppa­ni vuodesta 1994, ja kumppanuussopimus on voimassa, vaikka käytännön yhteistyö on Ukrainan konfliktin ...

Profiili
29.3.2015

Hälytyskellojen soittaja

Toimittaja Mikael Holmström on tottunut kertomaan ruotsalaisille epämiellyttäviä totuuksia. Vasta puolustusvoimien komentajan sairasloma ja venäläinen pääsiäinen ...

Teema
30.3.2015

Islamismin kautta demokratiaan

Arabikevään jälkeen vahvistuneille islamisteille käy yhä selvemmäksi, ettei uskonnollisiin tavoitteisiin pyrkivä aate tarjoa vastausta ihmisten ongelmiin.

Teema
30.3.2015

Valtion uusi aate

Venäjän opposition kansallismieliset liikkeet ovat joutuneet ahtaalle, kun Ukrainan sota on vahvistanut presidentti Putinin kannatusta. Valtion politiikassa kansallistunteen ...

Teema
30.3.2015

Tukahdutettu vallankumous

Moskovan suurmielenosoituksissa huudettiin kolme talvea sitten Putinin vastaisia iskulauseita. Venäjän mielipideilmasto on muuttunut sen jälkeen niin perusteellisesti, että ...

Teema
29.3.2015

Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta

Liittokunta on vahvistanut Puolan ja Baltian puolustusta tuntuvasti. Silti on epäselvää, mitkä Euroopan maat olisivat tositilanteessa valmiita lähettämään joukkoja ...

Analyysi
30.3.2015

Kone antaa, kone ottaa

Digitalisoituminen tekee vahvoista entistä vahvempia. Pilaako se kaikkien muiden tulevaisuuden?

Analyysi
30.3.2015

Sananvapauden rajat

Profeetta Muhammed salli itseensä kohdistuneen arvostelun, muistuttaa mediatutkija Mohammed el-Nawawy.

Analyysi
30.3.2015

Yksinvaltainen demokratia

1800-luvun slavofiilisessä ajattelussa venäläisyyden ihanteet nousivat kyläyhteisöstä, joka nähtiin turmeltumattoman kollektivismin tyyssijana. Nyt demokratia on paalutettu ...

Analyysi
29.3.2015

Venäjä vahvistaa asevoimiaan

Venäjä kehittää Yhdysvaltain armeijan kaltaisia huippujoukkoja. Talouden ongelmat ja pula pätevistä sotilaista saattavat jarruttaa uudistusta.

Kommentti
29.3.2015

Suomen on uusittava sotakalustoaan

Suomen puolustus on pitkään perustunut uhkakuvaan yllätyshyökkäyksestä, johon liittyy iskuja ohjuksilla tai ilmavoimilla, elektronista häirintää ja erikoisjoukkoja. Suomi ...

Kirjavieras
30.3.2015

Rotuopin pohjoinen suurvalta

Ruotsin pitäisi ratkaista maahanmuuttopolitiikan ongelmat, kun äärikansallismieliset taas saavuttavat suosiota, sanoo kulttuuriantropologi Tapio Tamminen.

Arviot
31.3.2015

Maan tapa venäläisittäin

Leviathanin oli vaikeuksia päästä teattereihin Venäjällä, mutta elokuvan mainetta on seurannut kansainvälinen levitys.

Kirja
31.3.2015

EU kriisiytyy kuin Rooma

Kun Rooman tasavalta uhkasihajota Caesarin aikana, se muuttui eräänlaiseksi perus­tuslailliseksi demokratiaksi. Brysselin yliopiston Rooman historian professori David Engels ...

Kirja
31.3.2015

Lähi-idän trilleri

Camp Davidin huippukokouk­sessa 1978 piti solmia Egyptin ja Israelin rauhansopimus ja ratkaista Palestiinan kysymys. Lawrence Wright loihtii aiheesta psykologisen trille­rin, ...

Kirja
31.3.2015

Ennen oli paremmin

Tutun tarinan mu­kaan taloudellinen eriarvoisuus on Yhdysvalloissa räi­keämpää kuin ker­taakaan sitten 1920-luvun. Kasvu on hyödyttänyt rikkaista rikkaimpia kaikkien ...

Kirja
31.3.2015

Ristiretkellä veroparatiisissa

Suomi ja monet muut valtiot painivat budjet­tialijäämiensä kanssa, ja samaan aikaan verokil­pailu rapauttaa etenkin yritysten voittojen ja pääomien verotusta. ...

Kirja
31.3.2015

Suomalais-saksalaista toisinajattelua

Saksalainen taloustieteen professori Marcel Fratscher ja toimittaja Timo Harakka ryöpyttävät kumpikin kirjoissaan totut­tuja käsityksiä eurokriisistä. Fratscher osoittaa ...

Kirja
30.3.2015

Kun totuus menetti merkityksensä

Brittitoimittaja Peter Pomerantsev on kirjoittanut kenties hyytävimmän ja sa­malla viihdyttävimmän vii­me vuosina vastaan tulleen Venäjä-kuvauksen. Pomerantsev ...