Jako meihin ja muihin
Poliittiset jakolinjat ovat antaneet käyttövoiman monille menestyksekkäille poliittisille liikkeille. Nationalismi nojaa uskoon kansakunnan erityislaatuisuudesta ja ...
Seuraavat sata vuotta
Poliittiset jakolinjat ovat antaneet käyttövoiman monille menestyksekkäille poliittisille liikkeille. Nationalismi nojaa uskoon kansakunnan erityislaatuisuudesta ja ...
Donald Trump on ilmoittanut heittävänsä presidenttinä romukoppaan Yhdysvaltain neuvotteleman TPP-vapaakauppasopimuksen Tyynenmeren maiden kanssa. Jos hän pitää ...
Euroopan unioni joutuu uudistamaan budjettiaan merkittävästi. Britannian lähtö jättäisi EU:n laskelmien mukaan vuosibudjettiin noin 18 miljardin euron loven. Se on noin 12 ...
Kahden vuoden syöksykierre Ukrainan taloudessa näyttää olevan ohi. Maan bruttokansantuote supistui vuosina 2014–2015 yhteensä 16 prosenttia, mutta on toipumassa tänä ...
Raha on saanut 2000-luvulla vahvan otteen Yhdysvaltain politiikasta.
Yhdysvaltain tuleva presidentti on vastustanut liittoutumista ja kauppasopimuksia vuosikymmenien ajan.
Jopa kahdeksan kymmenestä yhdysvaltalaisesta republikaanista hyväksyy kidutuksen. Demokraateista kidutuksen hyväksyy 42 prosenttia ja äänestäjäksi ...
Taiteen tehtävä on saada ihmiset unelmoimaan ja ajattelemaan luovasti, sanoo Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve. Tehtävä on erityisen tärkeä ...
Suomen maakuvaa on kiillotettu design-tuotteilla, koulutuksella ja korkealla teollisuudella. Välillä on menty päinvastaiseen suuntaan ja tehty alkukantaisista elinoloista ...
Disinformaation kitkemiseksi tarvitaan vahva, riippumaton media. Euroopassa usko siihen on murentumassa.
Euroopan idea näyttää hauraalta populististen viholliskuvien rinnalla. Eurooppalainen identiteetti voi syntyä vain jaetuista kokemuksista.
Euroopassa on haluttu tukea maltillista islamia järjestämällä omaa imaamikoulutusta, mutta muslimiyhteisöt hakevat imaaminsa mieluummin muslimimaista.
Vuodesta 2002 vallassa ollut AKP on onnistunut yhdistämään Turkin islamistit ja vanhoilliset nationalistit yhteisen katon alle. Vaihtoehdoille on yhä vähemmän sijaa.
Valtiot voivat uhrata diplomaattisia tai turvallisuuspoliittisia etujaan puolustaakseen kansallista identiteettiään.
UP-lehden vertailussa on seitsemän merkittävintä islamistista terroristijärjestöä. Niiden vaikutukset heijastuvat Lähi-idästä ja Etelä-Aasiasta globaaliin ...
Kansalaisten massavalvonnasta on tullut parin viime vuoden aikana eurooppalaisten arkea. Samalla tiedusteluviranomaisten valvontaa on höllennetty.
Suomi onnistui luovimaan Saksan ja Venäjän välissä itsenäiseksi valtioksi. Joustavasta ulkopoliittisesta linjasta kannattaa pitää kiinni, kirjoittaa historian professori ...
Ovatko suuret energiahankkeet talouspolitiikkaa vai ulkopolitiikkaa? Taloustieteilijä Laura Solanko ja politiikan tutkija Antto Vihma ottavat mittaa kaasusta ja ydinvoimasta.
Ihmisyyteen kohdistuvia rikoksia koskeva sopimus on asialistan kärjessä, sanoo YK:n Kansainvälisen oikeuden toimikuntaan valittu suurlähettiläs Marja Lehto.
Pienaseiden johdonmukaisella vientipolitiikalla voisi estää aseiden leviämisen konfliktin osapuolille.
Paras tapa ymmärtää vallanpitäjien motiiveja on kuunnella, mitä he sanovat, toteaa tutkija Julie Wilhelmsen.
Alex Gibney: Zero Days. Dokumenttielokuva. Yhdysvallat 2016. Vuosina 2009–2010 Natanzin ydinlaitoksen tietojärjestelmiin levisi haittaohjelma, joka hidasti väliaikaisesti ...
Taloudellinen valta on noussut etualalle kansainvälisessä politiikassa. Oli kyse Iranin ydinaseohjelmasta tai Venäjän sotimisesta Ukrainassa, länsimaat suosivat ...
Euroopan integraatiohanke on tavattu mieltää yksinomaan maalliseksi ja humanistiseksi projektiksi, jonka kanssa uskonnollisuudella ei ole mitään tekemistä. Tätä ...
Ukrainan konflikti on pitkäaikaisen kriisin huipentuma EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa, arvioivat Tuomas Forsberg ja Hiski Haukkala kirjassaan The European Union ...
Ukrainassa kolmatta vuotta jatkuva sota on jäänyt muiden kansainvälisten kriisien varjoon. Suomeksi on nyt ilmestynyt kaksi teosta, jotka tarkastelevat konfliktia eri ...
Suomalaisia on totuttu pitämään globaalin lottoarvonnan voittajina. Hyvinvointivaltio ja poliittinen järjestelmä ovat antaneet erinomaiset eväät länsimaisen ...
Maan väestörakenteen vuoksi tokiolaisten tulisi voittaa ennakkoluulonsa ulkomaalaisia kohtaan.
Amerikkalaisten vValkoisten nationalistien ääniin luottaminen on poliittinen itsemurha.