Siirtolaismyyttien murskaaja
Vievätkö siirtolaiset vastaanottajamaittensa kansalaisten työt, vai hyödyttävätkö muuttajat taloudellisesti itseään ja muita? Päätä itse, mutta perusta päätöksesi ...
Uusi Eurooppa
Vievätkö siirtolaiset vastaanottajamaittensa kansalaisten työt, vai hyödyttävätkö muuttajat taloudellisesti itseään ja muita? Päätä itse, mutta perusta päätöksesi ...
Euroopan työikäinen väestö vähenee vuoteen 2060 mennessä jopa 110 miljoonaa eli yli Saksan, Hollannin ja Belgian yhteenlasketun väkimäärän verran. Elintaso mantereella ...
Pääministeri on vaihtunut Japanissa tiuhaan, mutta poliittisen järjestelmän murros on siirtynyt aina tuonnemmaksi. Kansantalous on velkaantunut, ja työväestö vanhenee.
Presidentti Ivo Josipović on vahvistanut demokraattisia arvoja.
Syyskuun lopulla julkisuuteen vuoti Yhdysvaltain rajaviranomaisten raporttiluonnos, jossa käydään läpi vaihtoehtoja Kanadan vastaisen rajan valvonnan tehostamiseksi. ...
Uutisotsikoiden perusteella voisi päätellä, että Pakistanin suurimmat turvallisuusuhkat ovat terrorismi ja ydinaseet. Yksi tuore otsikko julistaa, että ydinasevalta ...
Taskussa älypuhelin, päällä puuvillapusero ja pöydällä kupillinen kahvia. Jos tunnistat itsesi, työllistät orjia maailman takapihoilla, väittää verkkosivusto ...
FABIO POZZEBOM / AGÊNCIA BRASIL / WIKIMEDIA COMMONS Etelä-Amerikka otti lokakuun lopussa merkittäviä askelia tehdäkseen tiliä menneisyydestään. Argentiinassa tuomittiin ...
Maailmassa on viisi laillista ydinasevaltaa: Yhdysvallat, Venäjä, Britannia, Ranska ja Kiina. Vaikka ne kuuluvat vuonna 1970 voimaan astuneeseen ydinsulkusopimukseen (Nuclear ...
Vaikka Suomen tasavallan presidentin valtaoikeuksia on karsittu, presidentti johtaa valtakunnan ulkopolitiikkaa ”yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”. UP-lehti kysyi ...
Euroopan unionia ravisteleva kriisi voi johtaa maanosan syvempään poliittiseen yhdentymiseen – aina liittovaltioksi saakka. Yhtä hyvin se voi johtaa euroalueen tai koko ...
Syyrian sisäiset jakolinjat ovat vahvistuneet Ranskan siirtomaa-ajasta lähtien. Niiden keskellä oppositio yrittää nyt koota rivejään.
Maailmanjärjestyksen muutos ja EU:n kriisi lisäävät ulkopolitiikan tarvetta. Tämä voi paradoksaalisesti lisätä painetta palauttaa presidentti Suomen ulkopoliittisen ...
Italiaa 17 vuotta hallinneen Silvio Berlusconin eroaminen vei italialaisilta alibin. Vararikon partaalla kamppaileva valtio yrittää nousta jaloilleen virkamiesten vetämänä ja ...
Yliviritetystä presidentinvallasta on tullut ongelma Ranskan demokratialle.
Rahan kulttuuri on erilainen Etelä- ja Pohjois-Euroopassa. Välimeren suuret euromaat Ranska, Italia ja Espanja voivat muuttaa toimintatapojaan, mutta tähän tarvitaan myös ...
Frank Johansson kehui Suomen ihmisoikeuspolitiikan aktivoitumista 1990-luvulla ja kritisoi sen passivoitumista 2000-luvulla.
Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen kasvava kysyntä lisäävät maahanmuuttoa pohjoisille alueille. Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen kehottaa ...
Ihmisoikeuksia käsitellään usein joko oikeudellisena kysymyksenä tai ihmisoikeusloukkauksina, joista raportoidaan kuvailemalla oikeuksien laatua ja määrää. The ...
American Universityn professori David Bosco on lainannut kirjansa nimen J. R. R. Tolkienin fantasiaromaanista. Nimi on osuva. Teos keskittyy lähes yksinomaan YK:n ...
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka eurooppalaistui, kun Suomi sopeutui Euroopan unionin jäsenyyteen. Tätä eurooppalaistumista käsittelee Teemu Palosaaren yleisen ...
Susanne Dahlgren: Contesting Realities. The Public Sphere and Morality in SouthernYemen. Syracuse University Press 2010, 371 s. Uutiset Jemenistä ovat viime vuosina kertoneet ...
Intia on unohtanut vuosituhansia vanhan historiansa, kulttuurien ja uskontojen keskinäisen kunnioituksen perinteen. Tilalle ovat tulleet kiihkonationalismi ja uusliberalistinen ...
Globalisaation rajoitukset täytyy hyväksyä, sanoo tunnettu ekonomisti ja Harvardin yliopiston kansainvälisen poliittisen taloustieteen professori Dani Rodrik uusimmassa ...
Afgantsy on yksityiskohtainen tutkielma Neuvostoliiton toimista Afganistanissa vuosina 1979–89. Teos käsittelee Neuvostoliiton Afganistanin-sodan poliittisia taustoja, ...
Lähi-idän menestyjä vai jäykkä klienttivaltio? Kaksi viime vuosina ilmestynyttä ranskankielisten toimittajien kirjoittamaa teosta maalaa perin erilaiset kuvat ...
Kävelen ulos Afganistanin kriisinhallintaoperaation ISAF:n pääesikunnasta; ilma on vielä lämmin ja kuten Kabulissa aina, myös samea. Olen vaikuttunut: tuntuu, kuin ...
Olipa kerran pääkaupunki, jonka nimi oli Pääkaupunki. Kaupunki nousi kymmenessä vuodessa kituvan neuvostoaikaisen kaupungin raunioille värikkäänä kuin Las Vegas. ...
] Suomi lähettää jälleen rauhanturvaajia Libanoniin, mutta operaatio on muuttanut luonnettaan, kirjoittaa tutkija Mikko Patokallio.
Työpaikkojen luominen – mikään muu ei käytännössä pelasta Espanjaa talouskriisistä, vaikka EU lopulta keksisikin keinot euroalueen kriisin ratkaisemiseksi. Taantuma ...